Totuus Jänisteorian muodossa

Elävä musiikki. Mitä se on?

2010-08-10T00:42:00.000-07:00

Musiikki elävänä, eli livenä soitettu ja toteutettu äänien ja rytmien summa on asia, jota on syytä hieman avata syvällisemminkin.
Bänditoiminnassa iso osa elävyyttä lienee useamman soittimen samanaikaisessa vuoropuhelussa. Välillä tuo keskustelu on kiivasta kipunoivaa, välillä taas rauhallista ja seesteistä kuin juhannusyön tyyni järven pinta. Itse koen, että paras lopputulos saadaan käyttämällä molempia keskustelun ääripäitä. On varmaa, että molemmille tulkinnoille on käyttöä, mutta missä suhteessa tulisi näiden tulkintojen olla?
Jokainen elävän musiikin ilta on lastattu tietyillä odotuksilla ja paineilla, sekä myös jonkinasteisella rasituksella, jonka vaikutukset ovat usein sekä henkisiä, että fyysisiä. Kun annokseen lusikoidaan lisäksi sattumanvarainen määrä niin sanottua yllätysmomenttia, voidaan sanoa, että mitä vain voi tapahtua. On ryhmiä, jotka ovat löytäneet itselleen sopivan seoksen ja tämän ansiosta heitä kutsutaankin vitun hyviksi live-bändeiksi. Toisaalta on myös ryhmiä, joilla ei ole sopivasta sekoituksesta tietoakaan. Tällaiset bändit ovat vain huonoja. Suurin ryhmä, johon myös Oliver ehdottomasti kuuluu on ns. fantasiaryhmä. Joka ilta on käytössä neljä eri täytettä, mutta täytteiden laatu; määrät ja muodot vaihtelevat, joskus enemmän, mutta onneksi useimmiten vähemmän. Toisinaan on niitä iltoja kun hernekeittoon lipsahtaa liikaa sinappia ja lopputulos on turhan etikkainen.

En nyt keksi mitään otsikkoa

2010-06-14T05:26:00.000-07:00

Viime viikonloppuna olimme taas tienpäällä. Perjantaina suuntasimme Keravalle morjenstamaan vanhoja tuttujamme eli Ranea ja Keravan kolleja, mutta valitettavasti tapaaminen jäi tällä kertaa väliin. Onneksi Club Cosmopolissa oli kuitenkin Oliverilla keikka ja illalla esiintyi myös mystinen metsätyömies Toivo Susi, joten reissu ei jäänyt missään tapauksessa turhaksi. Itse asiassa ilta oli varsin viihdyttävä ainakin meidän mielestämme, sillä virallisten musisointien jälkeen siirryimme vielä epävirallisten musiikkituokioiden ihmeelliseen maailmaan akustisen kitaran, lähes taskukokoisen kosketinsoittimen ja komean ja älykkään olemuksemme kanssa. Tuosta hetken hurmiosta syntyi toinen toistaan mahtavampia biisi-ideoita, joita vastaavanlaisissa tilaisuuksissa kehitellään kesän kuluessa valmiimpaan suuntaan – tai sitten ei.

Oliverin ja Toivo Suden vauhdittamien Cosmopolin 4-vuotissynttäreiden jälkeen otimme suunnaksi Forssan. Matkaan meinasi tulla mutka erään nimeltä mainitsemattoman henkilön antaessa ajo-ohjeita, mutta onneksi pienestä inhimillisyyden rososta aiheutui vain hieman laajempi käännähdys. Niin saavuimme Forssaan. Perillä odotti aivan uskomattoman upea ja tyylikäs mutta samalla jotenkin niin sympaattinen hotellimajoitus. Sellaista aitoutta ja lämpöä huokuvaa majapaikkaa kuin Hotelli Maakunta saa varmasti hakea. Mahtava kerta kaikkiaan!

Mahtava oli myös illan keikka. Väkeä olisi mahtunut hieman enemmän, mutta toisaalta meininki oli paikalla olleen juhlakansan keskuudessa niin hyvä, ettei siellä oikeastaan muita osannut kaivatakaan. Vuorovaikutuksellisuus bändin ja yleisön välillä ilmeni monin eri tavoin. Jarin esittäessä välispiikissään jotakin maailmaa suurempaa, joku yleisöstä huusi ”Älä länkytä, tää on Forssa!”. No, eihän siinä auttanut kuin siirtyä vähitellen seuraavaan biisiin ja taas oli Jari kitaransa kanssa yleisön seassa ja mylly oli käynnissä.

Kelien puolesta viikonloppu ei ollut erityisen kuuma, mutta se oli välillä käsittämättömän hiostava. Välillä oli pakko vähentää vaatetusta paitsi sään vuoksi myöskin radiosta soineen Mamban biisin innoittamana. Mikä siinä onkin, että heti alkaa tanssijalka vipattamaan tai sitten vaan muuten ohimoita kuumottamaan, kun radiosta pärähtää ilmoille monesti unissammekin seikkaileva Vaaran Tero.

Mutta mikä onkaan tämänkertainen totuus? Totuus on se, että Simo Silmu on todella väärässä väittäessään, että ”Sitä saa mitä tilaa”. Ei muuten pidä paikkaansa. Tilasin eräässä forssalaisessa ravintolassa 210 grammaa porsasta, vohveliperunat, lämpimiä kasviksia ja kokonaisuuden höysteenä punaviinibarbeque-kastiketta. Odottelun päätteeksi sain eteeni lautasen, jossa oli kyllä possua ja kasviksia, mutta kastikkeena oli kermainen sienikastike ja pihvin päällä mahtava vuohenjuustosiivu. Varmasti herkullinen annos, mutta valitettavasti se ei täyttänyt laktoosittomuuden kriteereitä, joten hetken kuluttua sain tilaamani annoksen. Aina ei siis välttämättä saa sitä, mitä tilaa ja yleisen hyvinvoinnin vuoksi kannattaa vähän katsoa, mitä suuhunsa laittaa.

-Tuomo

Ei lämmintä vaikka aurinko paistaa, tuulta idästä 5m/s

2010-06-11T01:11:00.000-07:00

Aamusää Virroilla muistuttaa keskinkertaisuudesta. Miksi se on niin ikävää? Miksi nykyään ei mitään voi esittää enää ilman superlatiiveja? Kuka keksi, että kaiken pitää olla aina parempaa? Emmekö tajua, että kaiken ollessa parasta, laadukkainta ja ylivoimaisinta menetämme samalle näiden sanojen merkityksen?
Nykyään törmää alituisesti siihen todellisuuteen, että media ja erityisesti sosiaalinen media(saisiko tästä jotenkin lanseerattua kirosanan?!?!) työntävät suuhumme, päällemme, ajatuksiimme vain parasta. Jos et tee niin tai näin, olet piirun verran huonompi kuin muut.
Mediassa ja kaiken maailman tutkimuksissa toitotetaan suomalaisten vaatimattomuutta ja huonoa itsetuntoa. Onko se nyt varsinaisesti ihme? Olen törmännyt lukuisia kertoja keikkojen jälkeisissä keskusteluissa ihmisten kanssa samaan ongelmaan. He vähättelevät omaa työtään ja ammattiaan. Kun kysyn ammattia, on vastaus usein hyvin nolostunut ja vaatimaton. Mää ajan vaan rekkaa tai emmää ookku tossa sahalla tai vaikkapa tämä: en oo päässy ku tohon tehtaalle, siellä tehrään paperia. HERRANJUMALA!!! Kaikki toivottavasti ymmärtävät viimeistään kuljetusalanlakon jälkeen kuinka tärkeitä jamppoja ne tyypit on. Tai kuvitelkaapa tilanne, että meiltä loppuisi vessapaperi!?!? Ei olis kivaa se. Eikä sitä piha-aitaakaan kovin helposti rakenneta ilman asiaankuuluvaa lautatavaraa. Niin, että olisko nyt mitenkään mahdollista, että unohdetaan se superlatiivi-ajattelu ja mietitään asioita hieman tasaväkisemmin. Jokaisella on paikka tässä yhtälössä, eikä paremmuusjärjestelyn laatiminen auta ketään yhtään sen parempaan lopputulokseen.
Me soitamme iltaisin ravintoloissa ja ainakin pyrimme viihdyttämään ihmisiä. Toimimme henkisenä taukopaikkana, joka tarjoaa hetkellisen irtautumisen oman elämän realiteeteista. Keikalla saa iloita ja unohtaa hetkeksi sen mikä mieltä painaa ja ahdistaa. Tarjoamme suurempaa perspektiiviä tuttuihin asioihin. Ei sen kummempaa.
Aurinko paistaa jo vähän hanakammin ja lämmin tästä taitaa tulla. Tänään vuorossa Kerava ja huomenna Forssa. Oliver keikalla kera Toivo Suden. Tulkaapa paikalle irtautumaan hetkeksi!
Hyvää päivää ja viikonloppua toivottaa JARI.

Hyvä ruoka, parempi mieli

2010-06-05T13:02:00.000-07:00

Yksi jänisteorian peruselementeistä on se, että ihminen pyrkii tiedostaen tai tiedostamattaan löytämään itselleen mieluisimman olotilan. Olotilan voi saavuttaa joko hankkiutumalla suoraan aivojen mielihyväkeskusta stimuloiviin tilanteisiin tai koukkaamalla niihin epämiellyttävien olosuhteiden kautta, joiden jälkeen koettava mielihyväkokemus voidaan aistia eksponentiaalisen suurena.

Yksi mieluisen olotilan saavuttamiseen pyrkivä toimenpide on ateriointi. Ihminen on luonnostaan eliö, joka tarvitsee ravintoa kasvaakseen, kehittyäkseen ja vähintäänkin pysyäkseen hengissä. Erityisesti miehillä mutta, miksei myöskin naisilla, on havaittavissa verensokerin alenemisesta aiheutuvia nälkäkiukkupuuskia. Sekä oman että myös ympäristön mielihyväkokemusten takaamiseksi onkin erittäin tärkeää huolehtia siitä, että aina on kupu ravittu.

Tämän totuuden laukaisi Tuomo ja tästä jatkaa Jari...

Jaahas. Tuohon äskeiseen sanoisin kyllä, että Tuomon mainitsema "Nälkäkiukkupuuska" on nimenomaan NAISTEN yksi pahimpia vitsauksia. Tätä varten miehillä onkin syytä olla takataskussa aina joku pieni niksi, jolla ikävistä tilanteista päästään ylitse. Tähän voidaan ehkä palata hiukan myöhemmin.
Henkilökohtainen ruokavalioni on tällä hetkellä nimeltään KARPPI. Olen siis karppaaja. En karpaasi, vaan karppari. Juoksen kyllä suolla päivät pitkät ja huutelen latua perkele, mutta vertani en ohenna. Joku periaate se on karpparillakin oltava. Syön siis vain karppia.
Tällä hetkellä olemme poikkeuksellisesti Tuomon kanssa samassa hotellihuoneessa. Olen yleensä Joken kanssa, mutta Jokke on nyt halaamassa koivuja Kotalassa. Hieno mies.
Päivä on lauantai 5.6 ja kaupunki Mänttä-Vilppula. Olemme Mäntän puolella, hotelli Santa Fessä. Hieno paikka, suosittelen lämpimästi. Ravintolan keittiö tarjosi meille AIVAN LOISTAVAA TEXMEX -ruokaa. Ja henkilökunta on maanmainiota.
Oliver päräyttää tänään ylioppilaille ja muutamalle muullekin rokettia täyslaidallisen ravintola Morgan Kanessa. Mukana menossa myös Toivo Susi. Sillä on uusia, pirun kovia biisejä.
Loppukaneetti.
Ruoka on ainakin minulle yksi elämäni fantastisimmista asioista. Maut, raaka-aineet, niiden eri yhdistelmät, kaupassa käynti, suunnittelu, itse kokkaus, muilta saatu palaute, kylläinen olo, yltäkylläinen olo, aterioinnin jälkeiset keskustelut ja fiilistelyt. Ne ovat niitä asioita, jotka saavat elämän maistumaan paikkapaikoin pykälän verran paremmalta. Eräs mainio Lihajalosteyritys on kiteyttänyt asian mukavan napakasti: HYVÄ RUOKA, PAREMPI MIELI.

Ny alakaa tapahtua

2010-05-17T12:59:00.000-07:00

Moroo! Täällä Jari ja Tuomo. Blogi on saanut monenmoista päivitystä ja nyt homma menee niin, että tästä lähtien kirjoittelemme tänne yhdessä. Kaikkien lukutaitoisten kannattaa tutustua blogiimme, koska ME kerromme totuuden. Myös lukutaidottomien on hyvä tulla katsomaan kuvia, koska ne kertovat saman totuuden.
Juttuja on luvassa tienpäältä ja sivustakin. Tällä hetkellä kierrämme Sinussa kiinni -kiertueen merkeissä ja meininki on helevetin hyvä!

Se loppu ny!

2009-12-22T08:27:00.000-08:00

Soittakaa Paranoidi! -kiertue päättyi ja siten siis koko levynjulkaisukiertue on nyt paketissa, kun vuoden viimeisiä päiviä ollaan lähestymässä. Oliver heitti tältä vuodelta viimeisen keikkansa Loimaan seurahuoneella 12.12. ja pikkujoulukansa oli löytänyt tiensä rockmusiikin sykkeeseen. Tanssimusiikkia soittanut laulu- ja soitinyhtye vauhditti pariskuntia pyörähtelemään yläkerran parketeilla samalla kun Oliver pomputti yökerhokansaa alakerrassa. Joku oli löytänyt lähes metrin mittaisen pillin juomaansa ja sillä näytti olevan varsin mukava tökkiä Jaria kesken laulun, kitaransoiton, välispiikkien ja kitaranvirityksen. Sanotaan, että sirpaleet tuovat onnea ja tuon illan aikana onnea oli lattioilla ja kengänpohjissa niin että lumikolalle olisi olut käyttöä. Paikallislehden mukaan ”virolainen” rockbändi nautti täysin siemauksin keikasta ja kaikesta muustakin ennen keikkaa, keikan aikana ja sen jälkeen. Yksi mielenkiintoisimmista yksityiskohdista oli takahuoneen saunatilojen höyrysuihkukaapit. Veikkaan, että ei sen kätevämpää, rentouttavampaa ja puhdistavampaa kapistusta olekaan, kunhan vain ensin osaisi käyttää sellaista eikä tarvitsisi ärsyyntyä osaamattomuutensa vuoksi. Mutta hienoja ne olivat varmasti siitäkin huolimatta.

Loimaa vaikutti kaikin puolin oikein asialliselta paikalta ja ihmisetkin olivat ihmisiä –sekä bändin että paikallisen väestön osalta. Levynjulkaisuvuosi päättyi kaikkia tyydyttävällä tavalla varsin leppoisissa merkeissä, vaikka kaikenlaista vuoteen mahtuikin. Lähtökohtaisestihan kaikki asiat sujuivat vuoden mittaan oikein mallikkaasti, mutta tietenkin mukaan mahtui joitakin odottamattomia ei niin toivottuja asioita. Lisää huippuhetkistä ja varjoissa vaeltamisesta löytyy aikaisemmista blogimerkinnöistä, joten niitä vaan tarkastelemaan. 45 keikan kokonaisuus kolmessa eri osassa ja siinä mukana vielä ohjelmatoimiston kiertue saivat asiat siihen malliin, että kaikin puolin keikkailu maistuu varmasti ensi vuonnakin.

Mitä sitten keikkatauolla tapahtuu? No, heti alkuunhan tässä on tämä joulu kaikkine perinteineen tai niitä ilman, kuka sen mitenkin kokee ja sitten vaihdetaan vuotta. Joku syö samalla kun toinen istuu saunassa. Jossain musisoidaan ja toisaalla kuunnellaan hiljaisuutta. Joulunviettotapoja lienee vähintäänkin yhtä monta erilaista kuin on ihmisiäkin ja vuottakin vaihdetaan tai ollaan vaihtamatta tavalla tai toisella. Meikäläisen on vasta vuoden verran Oliver-soppaa hämmentämässä olleena turha yrittää esittää mitään meediota sen suhteen, missä määrin loppu- ja alkuvuoden uudet tuulet puhaltavat lisää vauhtia bändin purjeisiin, mutta kai sitä jollakin tavalla uutta virtaa ja meininkiä muutamin aiemmasta poikennein tavoin levitetään ympäri Suomea uuden kiertueen puitteissa. Jokainen voi saapua ensi vuonna keikoille toteamaan tilanteen ja tekemään omat päätelmänsä bändistä, musasta ja oikeastaan ihan mistä tahansa aikaa ja paikkaa koskevasta ihmismielelle tärkeästä tosiasiasta.

Vuosi on kulunut varsin nopeasti ja viimeistään nyt on vedettävä vähäksi aikaa liinat kiinni. Nyt on pari päivää aikaa keskittyä olemiseen. Vuosi on hyvä kelata mielessä läpi ja miettiä, mitä kaikkea siihen on mahtunut. Liika syvällisyys ja synkistely voi kuitenkin viedä fiilikset väärään suuntaan, joten liian vakavaksi ei saa heittäytyä. Tärkeintä lienee hetkeen tarttuminen ja niinpä minäkin laitan nyt viimeinkin sen tonttulakin päähäni. Katellaan, mitä blogiin tulee jatkossa vai tuleeko mitään. Kiitos kaikille lukijoille ja rattoisaa... olemista!

-Tuomo

Kohti vuoden huipennusta

2009-12-22T08:25:00.000-08:00

Marraskuun kahtena ensimmäisenä viikonloppuna rykäisty Rocktalo 3V -kiertue piti sisällään kuusi keikkapaikkaa, joissa kussakin illan aloitti Toivo Susi, toisena esiintyi Oriental Jam ja viimeisenä lavalle nousi Oliver. 13-metrinen luksusbussi lastattuna bändikamoilla, yhteistyökumppaneiden toimittamilla ruoka- ja juomatarjoiluilla ja 12-henkisellä kiertuerevohkalla vieraili Helsingissä, Porissa, Vaasassa, Jyväskylässä, Tampereella ja Kouvolassa. Meininki oli jokseenkin levoton
ja reissussa kehittyi erinäisten keskustelujen tuoksinassa mitä erikoisimpia ideoita ja yhteinen käsitys siitä, kannattaako ihmisen hankkia sytkäriä. Tanssimuuveista, kuperkeikoista, lokkilaumasta ja kaikesta muusta hässäkästä voisi tehdä vaikka elokuvatrilogian, joka peittoaisi massiivisuudellaan ja monipuolisuudellaan kevyesti esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta -setin. Kiertueen kunniakkuutta lienee turha alkaa tuhrimaan näin vaatimattomissa puitteissa tämän enempää, joten nyt on siirryttävä peruskiertueen tunnelmiin.

Soittakaa Paranoidi! -kiertue jatkui ruhtinaallisten matkustusolosuhteiden jälkeen perinteisellä rakkauden punaisella ratsulla perjantaina 27.11. Nokian Iisoppiin ja lauantaina 28.11. Valkeakosken Lolaan. Topin etukäteen maalaamat tunnelmakuvat Nokian meiningistä loi esimerkiksi meikäläiselle hyvin selkeän kuvan siitä, että vähintään kerran illan aikana minultakin otettaisiin senkka nenästä ihan vaan siitä syystä, että olisin siellä. Mutta niinhän siinä kävi, että nokialaiset olivatkin todella mukavaa porukkaa ja esiintymispuitteet ja saunasysteemit olivat kohdillaan.
Eihän siinä sitten muuta kuin innokkaitten nokialaisten kanssa keikka käyntiin ja kunnialla purkkiin.

Seuraavana päivänä kroppa lähti käyntiin paikallisessa kahvilakonditoriassa lihapiirakalla, korvapuustilla, puolen litran limsalla ja kahvikupilla. Kirpputorilta autonkuljettajille mukaan tarttui lievästi sanottuna tyylikkäät liivipuvut ja auton pakkaamisen jälkeen paikalliseen erikoisherkkuun eli kuumaan koiraan tutustuttiin nakkikioskilla. Munkki, jonka sisällä oli makkara ja mausteet,
oli lähellä räjäyttää tajunnan sen kauneudella ja herkullisuudella. Kiitos Nokia!

Tajunnan räjähtämisen rajamailta palauduttua olikin aika suunnata kohti Valkeakoskea. Lolassa odotti perus rappusroudaus, mutta raavaille karjuille pienet betonikokoelmat ovat vain miehisyyden korostamista varten kasattuja, ylimentäviä, naurettavan helppoja, henkisellä ja fyysisellä tasolla murskattavia kyhäelmiä. Ei muuta kuin setit valmiiksi, ”laktoositonta” ruokaa mahan täydeltä nassuun ja suihkun kautta venttailemaan keikan alkua. Muutamat torkut, musisoinnit, vatsanvääntelyt, merimiespainit ja virvokkeet saivat ajan kulumaan ja keikka oli aluillaan ja kohta
jo päätöksessään. Mikkitelineet vain lentelivät, kun asiallisesti pukeutunut pikkujoulukansa loi joulun tunnelmaa. Ilmeisesti joulunpunainen pvc-hame on jonkinlainen kansallisasu Valkeakoskella..?

Tonttuilun jälkeen seitsenhenkinen tonttuporukka lastasi auton täyteen ja poikkeuksellisesti lähti yötä vasten kohti kotia kulkuset kilisten. Tunnelmallisen ja lupsakan yöajon jälkeen itsensä saattoi tuudittaa uneen siinä aamu kahdeksan jälkeen. Viikonlopusta oli löydettävissä sekä hyviä että vähemmän hyviä yksityiskohtia, mutta yksi perushienoudesta koko touhussa on kuitenkin asiallisella porukalla Suomen kiertäminen saunoen ja soittaen.

Hyvin vahvasti näyttää siltä, että vuosi lähenee loppuaan ja keikkakalenteri tämän vuoden osalta alkaa olla loppuun koluttu. Vielä olisi yksi viikonloppu edessä ja sen jälkeen voikin pysähtyä nauttimaan joulun rauhallisuudesta tai sen puitteissa kehitetystä stressistä. Kinkkuihin sivellään setit pintaan ja palat huuhdotaan kurkusta alas jouluisilla juomilla. Nyt ei kuitenkaan auta haaveilla tämän enempää, vaan keskitytään tähän hetkeen ja otetaan joulu vastaan vielä yhden keikkaviikonlopun suomin musiikillisin riennoin. Pakko kai tämä tonttulakkikin on ottaa pois päästä, ettei sen mukanaan tuoma joulufiilis kärsi ennenaikaista inflaatiota.

-Tuomo

Soittakaa Paranoidi -kiertue on täräytetty käyntiin

2009-10-19T06:49:00.001-07:00

Syksyinen tervehdys vaan kaikille! Kansakunnan pyynnöstä ja osittain siitä huolimatta palaan ”hyvällä tavalla nurkkakuntaisesti” blogikirjoittelun pariin. Kesä on nyt taakse jäänyttä elämää, joten oma-aloitteisesti ja itseni kanssa yksimielisesti julistan kanssani kulkeneen ”kesäpoika”-nimikkeen ainakin kesäliitteen osalta poispyyhityksi. Uudet ”arvonimet” tarttunevat liiviin matkan varrella ja multipersoonan kaikille osa-alueille löytynee kutakin kuvaava nimitys. Niin tai näin, mutta totuus on se, että Oliverin Soittakaa Paranoidi -kiertue on nyt runtattu käyntiin kahden paikkakunnan ja kolmen keikan voimin.

Syksyinen risteily pitkin Suomen maanteitä alkoi 10.10. Pohjanmaan lakeuksille suuntautuneen keikkareissun myötä. Poikakerho kokoontui monin eri tavoin hyödynnetyn keikkatauon jälkeen ilostuttamaan toisiaan ja lievittämään tauon aikana koettuja tuskallisia ikävöinnin kokemuksia. Voi kuinka ihanaa olikaan taas kuulla kerholaisten iloista lepertelyä, laadukkaita juttuja ja muutenkin nauttia kokonaisuudessaan hyvin älykkäästä ilmapiiristä. Lauantain ja sunnuntain keikat Wilsonissa ja Karmassa ja hotellimajoitus ruokineen, juomineen ja saunoineen tyydyttivät matkalaisten kokonaisvaltaista keikkailuviettiä. Pohjalaisiin ravintoloihin suuntautuneet tutustumiskäynnit ja Kotiteollisuuden keikka Rytmikorjaamolla toisaalta edistivät perinpohjaista Pohjanmaan antimista nauttimista ja toisaalta haittasivat sitä, sillä esimerkiksi taiteilija Jokke oli riennoissa epähuomiossa nauttinut jotain, joka seuraavana päivänä aiheutti vatsaflunssaa muistuttavan ilmentymän. Sen vuoksi hänen sunnuntaille suunnittelemansa nähtävyyksien kiertely vaihtuikin hotellihuoneen sängyssä makaamiseen ja saniteettitiloista löytyneen Arabia-merkkisen posliiniesineen monenkirjavaan hyödyntämiseen. No, kyllähän sitä joskus voi rapatessa vähän roiskuakin…

Pohjanmaalla käyntiin polkaistu kiertue sai jatkoa välittömästi viikon kuluttua Parkanon Paroonissa. Paranoidi-biisiin tehdyn musiikkivideon energisyyttä tihkuneet kuulijat olivat valinneet kahdesta kovasta viihdyttäjävaihtoehdosta Oliverin, vaikka koko kansan kestosuosikki ja arkipäivän askareisiin omalta osaltaan sisältöä tuova Matti Nykänenkin oli keikkailemassa samoilla seuduilla. Niinpä Oliveria ja Oliverin musiikkia halunneet saivat kokea meiningin, jossa tutisi myös Oliverin uutta materiaalia. Kiertue sai siis kolmella keikalla alkutahdit, jotka saavat jatkoa marraskuussa jatkuvan hieman erilaisen kiertuesysteemin muodossa.

Kevättalvella alkanut levynjulkaisukiertue ja määrätietoinen työskentely ovat johtaneet bändin tietynlaiselle välietapille. Muun muassa keikoilla viihtyneet ihmiset, radiosoitto ja Paranoidi-musiikkivideo ovat olleet siivittämässä Oliverin taivalta kohti Suomen rock-musiikin terävintä huippua. Samaan aikaan, kun kirjoitan tätä kyseistä blogipätkää, Oliverin Paranoidi-biisi on esittelysoitossa Radio Rockilla ja sitä voitaneen pitää yhtenä osoituksena välietapin saavuttamisesta. Radio Rock kun nyt sattuu olemaan Suomen arvostetuin tai ainakin yksi arvostetuimmista rock- ja metallimusiikkia soittavista radiokanavista, joten Oliverin toiminnassa on täytynyt tapahtua asioita oikein. Se, miten ja milloin taipaleen edistyminen konkretisoituu seuraavaksi, selviää vain ajan saatossa ja ehkä helpointa se on havaita vasta vuosien kuluttua taaksepäin katsottaessa. Itselläni on ainakin erittäin vahva tunne siitä, että Oliverin, Oliverin musiikin ja fanien ympärillä ilmassa leijuu jotakin hyvin positiivista ja ennemmin tai myöhemmin kaikki saavat olla tyytyväisempiä kuin etukäteen kukaan on osannut odottaakaan. Nyt kuitenkin nautitaan tästä hetkestä, musiikin ihmeellisestä maailmasta ja juuri alkaneesta Soittakaa Paranoidi -kiertueesta.

-Tuomo

Tajusiko siellä keikalla mitään?

2009-08-24T03:39:00.000-07:00

Kesälaitumien kukkaloiste ja lempeässä etelätuulessa liehuvat hellehattujen koristenauhat alkavat vähitellen olla vain muistojen kultaista kujetta. Syksy tekee väistämättä tuloaan ja Oliver aloittaa ansaitun keikkataukonsa. Viimeinen niitti levynjulkaisukiertueen toiselle osalle eli kesärundille ”Keikalla sen tajuaa” napautettiin elokuisena viikonloppuna Heinolan, Tuusulan ja Ikaalisten keikoilla.

14. elokuuta Heinolan Night Lifessa rysäytetyssä musikaalisuuspurkauksessa oli värinää tuomassa ehdoton totuus, jonka mukaan vuorossa oli Oliverin 150. keikka. Jotta energiavarojen oikea-aikainen purkautuminen oli taattu, piti valmistelut suorittaa huolellisesti. Välittömästi lavakattauksen asettelun jälkeen suunnaksi oli otettava ruumiillisen ravitsemuksen takaava valtaväylien varsien kruunaamaton kaloriparatiisien ruhtinas eli ABC-huoltoasema. Tuossa kyseisessä temppelissä nautitut ravintoaineannokset asettautuivat ruokailijoiden keskikehojen kupeisiin, joissa ne saattoivat alkaa luovuttaa aiemmin vangitsemaansa voimalataustaan. Näin kiertueryhmittymä saattoi palata takaisin pelipaikalle ruuan suhteen kylläisinä ja keikan suhteen entistäkin nälkäisempinä. Ravintolan takahuoneesta löytyneillä peruukeilla ja hatuilla saatiin seurueen jäsenistöstä vielä jokunen kohtalaisen koominen puoli esiin ennen kuin keikkalavalle nouseminen oli tosiasia. 150. keikka, huolellisesti ladattujen energiavarojen purkaminen, asiallinen meininki ja keikan jälkeen kuohuvat kuplajuomat takahuoneessa. Niin syntyi palanen historiaa!

Seuraavana päivänä eli lauantaina 15.8. olikin säpinää hieman enemmän, kun samalle päivälle oli tiedossa kaksi keikkaa ja ensimmäinen niistä oli Tuusulan Jokelassa ja toinen Ikaalisissa. Jokelan Lampirock-festareille paikalle saapunutta O-ryhmää odotti kohtalaisen koominen yllätys: lievähkön sekaannuksen vuoksi Oliverille oli varattu ruokailuun kasvisruoka ja vielä koko porukalle! Ei sillä ettäkö kasviksissa sinänsä mitään vikaa olisi – varsinkaan liharuuan lisäkkeenä–, mutta kun katsoo retkuseurueen ulkonäköä, niin olihan se nyt jokseenkin koominen sattuma. No, lopulta tilanne hoitui pyttipannulla ja grillimakkaralla eli varsin mukavasti. Ennen Oliverin esiintymistä Topi viritteli vasta hankkimansa riippukeinun autonperän ja valopylvään väliin ja otti siinä torkut. Jokelassa ilmaa värisyttäneet sävelet musiikkityylistä toiseen taustoittivat setin kasaamista päälavan takana, kunnes kanatikkaita juuri ja juuri pykälää tukevampia rappusia pitkin alkoi tehokas kamojen siirto ja pian olikin vedon aika. Kansakunta tuntui viihtyvän Oliverin sävelien tahdissa ja keikan jälkeen oli vuorossa välitön ja ripeä kamojen purku, pakkaus, kytkimennosto ja niin oli kokka suunnattu kohti ulapan takana odottanutta Ikaalista.

Ikaalisten Ikahovissa kiertueryhmittymää odotti mikäs muu kuin tuttu kaava: roudaus, soundcheck, ruoka, sauna, hotellihuoneen sängyssä levähtäminen ja keikka. Kesäkiertueen päätökseen oli saapunut sekä jo aiemmin Oliverin musiikin löytäneitä ihmisiä että puhtaasti ensikertalaisia. Monenkirjavan kuulijakunnan ja bändin toisilleen antamat vuorovaikutuksellisuuden helmet vauhdittivat keikkahurmokseen tilaan, johon saattoivat olla tyytyväisiä niin soittajat, teknikot kuin paikalle saapunut yleisökin. Keikan jälkeen takahuoneessa soittajat fiilistelivät juuri päättynyttä keikkarupeamaa ja bändin olemassaoloaikana kertynyttä 152 tehtyä keikkaa samalla kun itse liikehdin yökerhon tanssilattialla. Niin huipentui kesäkiertueen hekuma Ikahovin yössä!

Sunnuntaina auton pakkaamisen jälkeen seurue alkoi vähitellen palautua kiertue-elämän vauhdista ja palata kotikoloihinsa. Niin peruutettiin viimeisen kerran tänä kesänä rakkauden punainen ratsu Iveco treenikämpän ovelle ja tavarapaljous siirrettiin treenikämpän uumeniin. ”Keikalla sen tajuaa” -kiertue päättyi ja päälle puskevalla tauolla niin bändi kuin fanitkin voivat miettiä, tajusiko siellä keikalla mitään, ja jos tajusi, niin mitä ne oivallukset olivat. Ei siis muuta kuin sekä vanhojen että uusien aineksien yhteensulautumisen kera lokakuussa uudelle kiertueelle ja uusille keikoille. Kesäpoika kiittää kuluneesta kesästä lukijoita ja kukaties palaa mahdollisesti sorvin ääreen taas lokakuussa.

-Tuomo

Elämää lavan takana

2009-08-24T03:10:00.000-07:00

Keikkakalenterin ja keikkapaikkaluettelon perusteella valikoituneet matkakohteet määrittivät viime viikonlopun aikataulun niin, että torstai 6.8. hikoiltiin Salossa, perjantai 7.8. teutaroitiin Hämeenkyrössä ja lauantai 8.8. muljauteltiin Joutsassa. Keikkapaikkaa, kansakuntaa ja meininkiä oli laidasta laitaan, mutta jätettäköön niiden tarkempi erittely tällä kertaa väliin ja keskitytään kaikkeen siihen, mitä tapahtui muulloin kuin keikkojen aikana.

Torstaina heräteltiin keskustelua erilaisista ajanviettotavoista, joita jotkut saattavat kokeilla keikkamatkojen aikana. Esimerkiksi Anssi Kela on joskus järjestänyt ongintaa matkakumppaneilleen bussimatkojen ratoksi. Mahdollisesti miehen sukunimi on toiminut jonkinlaisena enteenä tälle harrastukselle, kun hän on asetellut sermiä, valmistanut onkia ja hankkinut palkintoja. Oliverin keikkabussissa sen sijaan oltiin sitä mieltä, että onginta on kalastusta ja jos ongintaa järjestetään bussissa, niin karkkiaskien ja kiiltokuvien sijaan saalis tulee olla kaloja. Esimerkiksi saavillinen monenlaisia ja erikokoisia kaloja kesähelteen sävyttämässä säässä voisi olla hyvinkin ryhdikäs elementti jo valmiiksi tunkkaisessa bussissa. Niitä sitten kiskottaisiin virvelillä, katiskalla, verkolla, nuotalla tai jopa harppuunalla ja esimerkiksi puolentoista kilon painoisen lohen saanut voisi esittää muutaman viiltävän kommentin kiiskeä tai puoliksi sulanutta kalapuikkoa koukusta irrottavalle. Näistä ajatuksista päätellen lienee sanomattakin selvää, että Oliverin bussissa on kaikkien kannalta parempi jättää onginta kokeilematta.

Erinäisten ideointien jälkeen saapuminen Saloon aiheutti jos jonkinlaista mietityttävää. Ensinnäkin bussin perä tyhjennettiin ja kannettiin kapeita kierreportaita katutasosta baarirakennelman alakertaan. Toiseksi torin kupeessa grillillä saattoi aistia erittäin voimakkaan tunteen palon paikallisen rähinälientä nauttineen naishenkilön palautteenannosta, jonka kohteena toimi sittemmin tilanteesta karkuun juossut miniäkokelas. Kolmantena mieleen jääneenä seikkana ja samalla erittäin raa’alla tavalla mieltä murjoneena poimintana mainittakoon takahuoneesta löytynyt Tero Vaaran kirjoittama runokokoelma Viivalla. Siitä ei tarvitse lukea kuin ”runo” tai kaksi ja väistämättömänä seurauksena lukija itkee illalla itsenä uneen. Vieläkin meinaa tulla itku ja maailma järkkyä... Neljäntenä ja ehdottomana huippuna toimii kuitenkin salolaisen jampan antama vilpitön innostuneisuutta kuplinut palaute bändille keikan jälkeen. Se kuului kutakuinkin näin: ”Kuulkka, teo noususs, teo noususs! Teo uus Neokakkone!” Mitenkähän tähänkin olisi pitänyt suhtautua...

Vaarasta jollakin tavalla selviydyttyään seurue siirtyi perjantaina Hämeenkyröön. Hämeenkyrön ulkomusiikillisista kokemuksista nousee esiin uimassa käynti hienolla uimarannalla, jossa vesi oli vaikuttavan lämmintä. Puhdistautumisen jälkeen ennen keikkaa revohka nautti suomalaisen luonnon kauneudesta istuskelemalla uimarannalla laiturin penkeillä. Tyyni järvi peilasi pimeydestä loistaneen Kuun valon samalla kun akkari ja huuliharppu loivat tunnelmaa olemuksellaan soittajiensa käsittelyssä. Meininkiä toi myös paikalle saapunut tuttu sikamies, joka kykeni imitoimaan täydellisyyden veroisesti mm. sikaa, parittelevia hirviä, sorsia, soitimella olevaa metsoa... Oikeastaan mitä tahansa eläintä.

Lauantaina Joutsassa kokemuskansioon lisättiin vielä muutama lehti, kun hotelli Joutsenlampi ympäristöineen tarjosi saunaa, uima-allasta ja tanssiorkesteria. Yöpymispaikkana toimineella loma-asunnolla kuunneltiin 80-luvun helmeilevää radioviihdettä, jota esittivät Pirkka-Pekka Petelius ja Pedro Hietanen. Käsittämättömän hauskojen kuunnelmien myötä nauruhermot ja vatsalihakset olivat todellakin koetuksella, kun huvittuneisuuden tila ei kerta kaikkiaan enää pysynyt kontrollissa ja uskomaton repeily raikui. Tämä kaikki tapahtui ennen keikkaa, mutta keikan jälkeenkin viihtyisyys oli taattu. Pari seurueelle jo ennestään tuttua muusikkojannua saivat hotellin eteen loihdituksi viisiäänisen mieskuoron, joka esitti covereita tyylilaidasta toiseen ja myös hetkessä syntynyttä omaa tuotantoa, jonka sanoituksissa käsiteltiin mm. supikoiran ja ahman välisiä eroja.

Voitaneen yleisesti todeta, että tällä, kuten kaikilla aiemmillakin reissuilla, tapahtui sitä sun tätä ja ehkä enimmäkseen juuri sitä. Siitä havainnollistavana tekijänä toiminevat nämä muutamat kirjalliseen muotoon räätälöidyt esimerkit, joiden perusteella voi päätellä elämää olevan myös esiintymislavan takana.

Kaikenlaista harmia

2009-08-24T03:09:00.000-07:00

Toisinaan on hetkiä, jolloin asiat sujuvat hyvin ja ehkä jopa odotettuakin paremmin, mutta joskus mikään ei tunnu toimivan ja mielikuvitus joutuu koetukselle positiivisten yksityiskohtien löytämiseksi. Keikkaviikonloppu Itä-Suomessa tarjosi yllätyksiä, jotka eivät kaikki olleet aivan positiivisimmasta päästä.

31.7. Oliver matkasi musisoimaan Lieksaan. O-ryhmä kokoontui rallikansan valloittamassa Jyväskylässä, josta viihtyisä matka kohti uusia seikkaluja saattoi alkaa. Viihtyisyyttä älykkäiden ja komeiden matkakumppaneiden seuran lisäksi tarjosi Stam1nan dvd, joka leppoisalla musiikillaan ja hienolla huumorillaan siivitti poikakerhon taipaleen itärajan tuntumaan. Keikkapaikkana toimi teltta, joka oli pystytetty Lieksan keskustaan tarjoamaan tunnelmaa Vaskiviikkojen liikkeelle laittamalle kansakunnalle. Teltassa sittemmin koittanut instrumenttien käsittely ja äänijänteiden käyttö vaativat luonnollisesti esivalmistelut, joiden puitteissa –yllätys yllätys...– kannettiin laatikoita ja levitettiin piuhoja. Tämän jälkeen urhean uurastuksen ruoskima kroppa kaipasi ravintoaineita, joita oli tarkoitus hakea lieksalaisesta kebab-pitseriasta. Liekö sitten ruokapaikka sijainnut eri aikavyöhykkeellä kuin muu Lieksa, sillä aukioloaikojen mukaan yhdeksään asti auki oleva ravintoainekäristämö tarjosi vain suljetun oven jo kymmentä vaille. Onneksi kaupungin keskustasta löytyi toinenkin kebab-pitseria, josta sai muutakin lämmintä kuin kättä. Ainakaan aterioitu kebab ei maistunut kädeltä eikä se muutenkaan vaikuttanut olevan kädestä.

Niin tai näin, mutta Uuno Turhapuroakin toisinaan vaivannut kaloriapuutoskramppi onnistuttiin nujertamaan ja musisointiteltassa lauteille nousi yllättäen paikalle pölähtänyt Toivo Susi. Luonnonoloissa suden ääntely saa toisinaan ihmiset loitommaksi, mutta tässä tapauksessa tilannekehityksen suunta oli päinvastainen. Kansakunta viihtyi ja Suden silmät kiiluivat punertavien aurinkolasien takana. Kiiluvia silmiä näytti olevan myös kuulijoilla, jotka saivat musiikinhimolleen vastinetta koko rahan edestä vielä Oliverinkin noustessa lavalle –tosin sisäänpääsy oli ilmainen... Lieksalaisyleisö intoutui rokkaamaan bändin tahdittamana ja keikka maistui hyvin! Maukkaan keikan ja valomerkin jälkeen puulaatikot ja piuhat kannettiin takaisin autoon ja sitten saavuttiinkin mieleen jääneelle majoituspaikalle. Muistettavan majoituksesta teki se, että viisi jamppaa nukkui noin 10 neliömetrin suuruisessa huoneessa kahden yöpyessä autossa. Mutta kyllähän sopu sijaa antaa ja ainahan se on mukava nukkua ihanien ihmisten kanssa lähes kylki kyljessä...

Seuraavana aamuna eli lauantaina 1.8. poikakerho heräili makuusijoiltaan ja alkoi nauttia uudesta aurinkoisesta päivästä. Aamupalaa nautittiin lieksalaisen leipomon terassilla ja majapaikkana toimineen kammion avaimet ojennettiin asunnon omistajan pyynnöstä uusille vuokralaisille. Tällä tavalla mukaan tarttui jonkinlaista kokemusta kiinteistönvälityksestäkin. Aamuisen toiminnan jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti edellisenä päivänä ohitettua Kuopiota ja sen ”hehkeitä” ja paljon mainostettuja RockKock-festareita.

Tässä vaiheessa on syytä suorittaa jonkinasteinen avautuminen muutamista vastaan tulleista epäkohdista: Ensinnäkin henkilökunta oli aivan kuutamolla festareiden järjestelyistä ja käytänteistä. Heti alkuun meillä oli vaikeuksia päästä sisään, kun järkkäri vaati meiltä portilla passeja, jotka meidän kuului saada vasta alueen sisällä. Tämän jälkeen tulimme toiselle portille, jossa työntekijällä ei ollut tietoa edes Oliverin esiintymislavan olemassaolosta. Toiseksi esiintymislavan ”talon pa” oli todellakin aivan ”pa” ja etukäteen talon puolesta luvattu laitteisto oli sovittuun verrattuna puutteellinen ja sekin vähä mitä sillä oli, oli uskomatonta kuraa tai muuten vaan rikki. Lisäksi talon ”tekniikkavastaavat” häipyivät paikalta välittömästi siinä vaiheessa, kun ammattitasoiset tekniikkavastaavat ovat paikalla ja hoitavat sovitusti heille kuuluvan osansa. Kolmanneksi tiedotus ohjelmasta yleisölle petti melko pahasti, kun festareilla jaossa olleista ohjelmalapuista oli ainakin puolesta unohtunut merkitä neljännen, Oliverinkin esiintymispaikkana olleen Casino-lavan olemassaolo ja ohjelma kokonaan.

Näiden muutamien pikkuesimerkkien taustoittamana voi kokonaisuutena siis todeta festarin olleen järjestelyiden puolesta temmattu jostakin paksusuolen ja peräaukon välimaastosta. Onneksi keikan aikana lavan eteen fiilistelemään tullut yleisö käänsi fiiliksiä positiivisempaan suuntaan, joten kiitos sille! Kuopion festareitten paras hetki oli kuitenkin se, kun keikka oli ohi, kamat autossa ja suunta kohti kotikontuja. Kokonaisuuden voi huoletta mapittaa kansioon ”Kaikenlaista harmia”.

Aurinkoa ja festarihuumaa

2009-07-20T09:33:00.000-07:00

Aurinkoisuuden kyllästämän viikonlopun kunniaksi Oliver vietti laatuaikaa mitenkäs muuten kuin keikkaillen. Perjantain ja lauantain riennot keskittyivät keskeisiin Keski-Suomen maisemiin eli Saarijärvelle ja Jyväskylään.

17.7. Oliver kokoontui tavallisuudesta poiketen treenikämpän sijaan Jyväskylässä. Perinteisen Ivecon tilalla oli poikkeuksellisesti pykälää pienempi Iveco, johon koko tavarapaljouden olivat saaneet mahtumaan Jari ja Topi –kaksistaan. Onnistuneen tetriksen jälkeen tavarat olivat siis bussin tavaratilassa ja matka kohti Saarijärven saarista järveä saattoi alkaa. Matka taittui rattoisasti vaikkakin Tuomas-miksaajan murtunut jalkaterä vaivasi astujaansa. Joka tapauksessa mullilauma saapui vasikkansa kanssa Saarijärven keskustaan ja siellä odotti ylisanojen suuruutta halveksuvan mukava paikka Pub Green Door.

Perinteisen ”pura ja kasaa” -operaation jälkeen systeemit olivat iltaa varten valmiina ja niin oli aika aterioida ja saunoa. Pubin vieressä sijainneelta Kirmojen päälavalta kajahteli erinäisiä säveliä ja sointuja, joita esittivät muun muassa pikkuhousuissaan keikutellut Maija Vilkkumaa bändeineen ja asialliset jytinät ilmoille laittanut CMX. Menon ja meiningin välittömässä läheisyydessä sijainneen jatkobilepaikan tunnelmaa viritti ennen Oliverin esitystä vähitellen tutuksi tullut Toivo Susi. Hillityn tyylikästä keikkaa kävivät yhden biisin ajan höystämässä jo Toivon soundcheckissä vierailleet Oliverin Tero ja Jokke. Varsin miellyttävän musiikkiesityksen päätteeksi Toivo Susi kitaransa ja pikkutakkinsa kera kiittivät ja kumarsivat ja illan päättäneen Oliverin vuoro lähestyi. Pa:sta kumahdellut intro saatteli bändin sorviensa ääreen ja Oliver alkoi työstää musiikillista tuokiota Green Doorin asiakkaita miellyttääkseen. Työn ääni kaikui, kun Jari, Jokke, Tero ja Waltteri viimeistelivät tuotoksensa ja antoivat sen Saarijärveä asuinpaikkanaan pitävien hellään huomaan. Mallikkaasti onnistuneen illan päätteeksi nautitut kuumat koirat hyväilivät kehoa ja mieltä ja pian koitti unen ja levon aika.

Lauantaina 18.7. yhtye heräili kauniiseen aamuun ja treenasi muutenkin jo huippuunsa viritettyjä lihaksiaan pakkaamalla musiikillisen elämänsä puulaatikoissa takaisin bussin perään ja lähti kohti Jyväskylää. Jyväskylässä olotila oli roudaamisen ja hellekelissä matkustamisen jälkeen sen verran tunkkainen, että suihku oli paikallaan. Oman sävynsä suihkussa käymiseen toi se, että aikaa oli käytettävissä reilut 10 minuuttia, suihkuun menijöitä oli viisi ja käytettävissä olleita suihkuja oli tasan yksi. Järjestelmällisen ja ripeän toiminnan myötä peseytyminen onnistui aikataulun vaatimalla tavalla ja siirtyminen vanhoille veturitalleille luonnistui hyvin. Jyväskylän SuomiPop-festivaaleilla bändiä odotti varsin mukavan kokoinen lava ja muutenkin melko mieltäylentävät puitteet. Soundcheckin jälkeen bändi sai kunnian avata festareiden huippupäivän ja teki sen kokonaisuudessaan hyvin tyylikkäästi ja kovalla sykkeellä. Läsnäolijat tuntuivat viihtyvän aivan kuten bändikin, joten kaikkien tarpeet tulivat tyydytetyiksi. Tämän jälkeen Irina, Klamydia ja CMX villitsivät festivaalikansaa kukin vuorollaan ja illan päätti Eppu Normaali aivan käsittämättömän kovalla keikalla. Siinä oli niin kesäpoika kuin moni muukin aivan häkeltyneenä!

Vaikka itse festarit päättyivätkin hyvissä ajoin, meininki jatkui vielä keskustassa sijaitsevassa kapakassa trubaduuri Simo Orpanan tahdittamana. Hieno päivä alkoi vähitellen kääntyä illaksi ja musiikin täyteinen päivä vaikutti kehojen elekielessä. Jotkut istuivat baarissa rockia kuunnellen ja joku oli jo lähtenyt nukkumaan samalla kun auringossa palanut kesäpoika veti kohtalaisen kovia muuveja tanssilattian hohdokkaassa tunnelmassa. Tuskin keikkaviikonloppu voi kovinkaan paljon parempaa antaa vai voiko sittenkin?

Poikakerhon kesäretki

2009-07-13T23:11:00.000-07:00

Poikakerho Oliver teki viikonloppuna mukavan kesäretken rengasmatkan muotoisena Paimion ja Lahden kautta takaisin lähtöpaikkaan Virroille. Poikkeuksellisesti rakkauden punainen ratsu Iveco oli tällä kertaa muilla laitumilla ja matka taittuikin rakkauden valkoisella hevosella eli 611d Mersulla. Voi miten antoisaa se saattoikaan olla!

Perjantaina 10.7. show-kalustoa aseteltiin Mersuun, jonka totuttua pienempään tavaratilaan tavaroita pakattaessa piti käyttää hieman ajatteluelimiä suorituksen onnistumisen takaamiseksi. Ajattelun ja toiminnan yhteissummana tavarakasa siirtyi kokonaisuudessaan keikkaruoskan takatilaan, mikä aiheuttikin jonkinasteista tyydytyksen tunnetta tavoitteeseen pääsyn johdosta. Niinpä iloiset ja hilpeät poikakerholaiset sujahtivat keikkabussin uumeniin ja matka kohti Paimiota saattoi alkaa. Tampereelta mukaan tarttui kerhon seitsemästä kulmakivestä kaksi ja retkiseurue oli jällen koossa.

Perillä Paimiossa temmellystantereen Oliverin yölliselle toiminnalle tarjosi Club Helmi, jonka tanssisalia alettiin muotoilla jo alkuillan tunteina rockmusiikkiesityksen vaativaa olomuotoa vastaavaksi. Pienehkö tanssisali asetti omalta osaltaan vaatimuksensa äänenvoimakkuuden hillitsemiseksi ja osaavina kavereina, saumattoman yhteispelin hallitsevina, tämän asian suhteen ratkaisevimmissa asemissa olevat henkilöt miksaaja Tuomas ja rumpali Tero laativat strategian tilanteen hallitsemiseksi: käytännössä Tuomas laittoi mikserin säätimet melko sievään asentoon ja Tero soitti tavallista hiljempaa. Kun soinnintarkistus eli soundcheck oli onnistuneesti päättynyt ja tanner valmiina, bändi vetäytyi naapuripitäjään Saloon yöpymispaikalle asennoitumaan. Asennoitumisen jälkeen asennetta kohdistettiin vielä Paimiossa takahuoneessa ja h-hetki koitti. Bändi asteli lavalle astetta pätevämmän portsarin ylvään katseen alaisuudessa ja löi tiskiin tutun tavaransa. Yleisö viihtyi ja meno vain kiihtyi. Siinäpä sitä vasta olikin...

Tavaran esittelyn päätteeksi ja juhlakansan vetäydyttyä ravintolatilojen ulkopuolelle alkoi roudaaminen. Erittäin viehkeän ja ahtaan porraskäytävän alapäässä tavarapaljoutta odotti avonainen keikkaruoskan takatila, jonka välittömässä läheisyydessä Paimion kansallisuuden omaavien mukavaa mainetta pyrki pilaamaan eräs paikallinen älykkyyden lahjat skipannut Mu-luk-ku, joka toistuvista ystävällisistä ja lopulta ei niin ystävällisistä kehotuksista huolimatta pyrki suunsoitolla höystettynä kosketusetäisyydelle niin soittokamojen kuin bändin jäsentenkin kanssa. Tilanne kuitenkin rauhoittui, kun noin 175 senttimetrin pituinen sukupuolielin poistui paikalta kaverinsa saattelemana ja keikkaruoska kaarsi täyteen pakattuna majapaikalle Saloon.

11.7. lauantaina retkuseurue nautti aamiaisen Salon torilla ja jatkoi kesäistä retkeään kohti Lahtea. Matkan varrella eräässä kaupassa miksaaja Tuomas ”baby face” Oksaselta kysyttiin paperit tämän ostaessa vain täysi-ikäisille myytäviä tuotteita. Mutta onneksi Tuomas oli jo ehtinyt täyttää 18 vuotta ja asiointi onnistui kaikkia hyödyttävällä tavalla.

Perillä Lahdessa seurue siirtyi ravintola Night Lifeen ja laittoi systeemit kohdilleen. Tämän jälkeen autonkuljettajana toiminut Topi avasi ruokapöydässä sanaisen arkkunsa O-ryhmittymän soittajille koskien yleisiä käytännön asioita ja mm. kuljettajan jatkuvaa saatavilla olemista ja autonavainten tauotonta kyselyä. Palautteesta huokui tietynlainen tunteenpalo, jota kuvaa varsin hyvin bussikuskilegendan ”Härski” Hyytisen vuoden 2009 Soundin heinäkuun numeron sivun 103 haastattelussa esittämä lausahdus: ”Ei soittajia ole välttämättä halunnut lyödä, mutta sanallista antia olen antanut.” Palautteen jälkeen asia oli kaikille selvä ja ruoka katosi lautasilta nälkäisten syöjien käsittelyssä kohtalaisen nopeasti.

Keikkaa edeltävään hengennostatukseen jäi tällä kertaa aikaa todella reippaasti, ja sehän tarkoitti tietysti perusteellista saunomista ja muihin lahtelaisiin ravintoloihin tutustumista. Hengen noustua ja olemuksen kasvettua kävi kuitenkin niin onnekkaasti, että suureelliselle olotilalle riitti keikan aikana varsin hyvin tilaa, kun liika tungos ei päässyt pilaamaan ravintolan tunnelmaa. Topi päätti antaa vastuuta valojen hoidosta tätä kirjoittavalle ja siirtyi itse pogoilemaan lavan eteen erittäin raivokkaasti. Riehakkaan tunnelman innoittamana myös Waltteri laittoi muutamat jäätävän hyvät välispiikit, Joken soittaman ”soolon” aikana Jari nautti epähuomiossa siideriä nenän kautta ja Tero sivalsi muutamat todella tiukat fillit. Keikka ja sen jälkeinen olotila olivat kumpikin oikein vakuuttavia ja seuraava päivä kuluikin mukavasti poikakerhon paluumatkan merkeissä treenikämpälle palatessa –kunhan ensin saatiin jälleen kerran väärin pysäköity auto pois edestä.

Kirkkaasti kohti kirkastumisen kirkkautta

2009-07-06T05:22:00.000-07:00

Viime viikonloppuna oli ilmassa jälleen jonkinasteista suuren urheilujuhlan tuntua, kun laulu- ja soitinyhtye Oliverin tehtävänä oli suoriutua kansakunnan viihdyttäjän ominaisuudessa kotikonnuilta keikkapaikalle. Lauantaina 4.7. Oliverin keikkareissun määränpää oli Aitoo ja sen paljon puhutut Kirkastusjuhlat, jossa hieman pilvisestäkin taivaasta huolimatta vallitsi kirkkaus –monessakin suhteessa.

Oliverin kokoonpanon moninaisuutta ja monista eri aineksista koostuvaa olemusta kuvasti lauantaina jo pelkästään se, että ryhmittymän jäsenet kerääntyivät bussiin vähitellen matkan varrelta. Viimeisin hyppäsi kyytiin Etelä-Suomesta palatessaan noin kymmenen kilometriä ennen keikkapaikkaa. Keikkapaikalle lopulta saavuttaessa bändiä odottikin erittäin mukava henkilökunta, mahtava päälava ja rouhean muhkea backstage, jossa saattoi ravita niin sielua kuin ruumistakin leppoisalla ilmapiirillä ja erinäisillä ravintoaineita ja kaloreita sisältäneillä kiinteillä ja nestemäisillä nautintoaineilla. Hengennostatukseen olikin täten luotu erittäin mukavat puitteet, joten lähtökohdat keikalle olivat enemmän kuin kohdillaan.

Niin pyörähtivät kellonviisarit osoittamaan vuorokaudesta ajankohtaa, jonka mukaan festivaalialueen portit aukesivat ja Oliver nousi päälavalle. Paikalla olleen erittäin pätevän tekniikkahenkilöstön seurassa miksaaja Tuomaksen ja valomies Topin oli hyvin miellyttävää luoda orkesterin esiintymiselle ääni- ja valomaisemalliset raamit, joissa Jokke, Jari, Waltteri ja Tero saattoivat sulauttaa musiikilliset voimavaransa yhteen ja muovailla niistä Oliverille ominaisen setin. Yleisöllä tuntui vaikuttavan kehonkielessä kirkkauden lisäksi bändin vetämisen tahti ja yhteiset laulu- ja ääntelytilanteet antoivat osaltaan kokonaisuuteen oman lisäsävynsä. Keikka oli kirkkautta!

Oliverin jälkeen päälavan valtasivat illan aikana Flinch, Mustat Enkelit ja lopulta ilta vaihtui Yöksi. Niin pienen hetken rakkaus oli lumivalkoinen ja kesäpoika vei Oliveria Ivecolla minne vaan taivaanrannan taa. Lähdön hetkillä Topi vielä kiitteli bussin ikkunasta nyt jo vähintäänkin viehättäväksi kapistukseksi muotoutuneella megafonilla festivaalikansaa ja paikalla olleita järjestyksen- ja lainvalvojia Oliverin puolesta. Aitoon kirkkaus kujeili leikittelevästi niin Ivecon kiiltävällä maalipinnalla kuin Lindholmin Ollin Volvon alumiinivanteillakin, ja kirkastunein mielin musiikkikulttuuria vaaliva Oliver aloitti matkan kohti kotoisia yöpymissijoja.

Matka taittui mallikkaasti ja keikkabussissa oli tunnelmaa, kun perämies Tuomas lateli matkustajille kuulutukset megafoniavusteisesti suomeksi ja englanniksi ja minä kapteeni kesäpojan asemassa saattelin sanoman vielä kaikille ruotsinkielisillekin ymmärrettävään sävyyn. Keikkabussin lämminhenkisen ilmapiirin siivittämänä kiertueryhmittymästä 14,3% koki tarpeelliseksi vähentää miesvartaloa peittävää asusteista ja vaatekappaleista koottua vaatekertaa kohti luonnollisempaa olemisentilaa. Ihmisen perustarpeiden ja viettien pohdiskelun yhteydessä alkoi kotimatkan aikana kehkeytyä myös eräänlainen synteesi homo sapiensin henkisestä kasvusta ja sen välisestä yhteydestä elämänvaiheille ominaisen arvoperspektiivin muokkaantumiselle ja vaihtelulle. Tällainen mieltäylentävä ja älykkäällä tasolla käyskentelevä ajatuksen juoksu toiminee osoituksena siitä, kuinka virikkeellinen ja hedelmällinen maaperä ajatusten kirkastamiselle keikka Kirkastusjuhlilla voikaan lopulta olla.

Syvällisen ja sielukkaan kirkastumisen ja Ivecon parkkeeraamisen jälkeen oli palkitsevaa päästä vuoteelle vaakatasoon ja tavoitella ihmiselle tarpeellista unitilaa. Tavoitteeseen pääsy ei loppujen lopuksi vaatinut kovinkaan suuria ponnisteluita, kun pelkkä vuoteelle asettautuminen riitti automaattiseen silmien sulkeutumiseen ja ympäröivästä maailmasta vetäytymiseen henkisellä tasolla. Olotilasta huokuivat kirkas mieli, kirkkaat unet ja tulevaisuudessa siintänyt kirkas aamu.

Suvi, uunot ja Suviuuno

2009-06-29T08:46:00.001-07:00

Parhaat puolensa näyttänyt Suomen suvi helli Oliver-kulkuetta, kun juhannuksena käynnistynyt ”Keikalla sen tajuaa” -kiertue sai viime viikonloppuna jatkoa Valkeakoskella ja Hyvinkäällä.

Perjantaina 26.6. keikkakalenterista määränpääksi valikoitunut Valkeakoski odotti O-ryhmää viihdyttämään ihmisyksilöitään Nightclub Lolaan. Virroilta startattu keikkabussi kaarsi matkan Tampereen kautta, josta mukaan tarttui kaksi ryhmään kuuluvaa karpaasia ja megafoni (-megafoni, mitä ihmettä..?). Näiden poimintojen jälkeen bussi kurvasi radio SUNin studiolle, jossa bändi antoi haastattelun ja matka kohti Valkeakoskea eteni jälleen. Perillä bussi peruutettiin Lolan nurkalle ja painavat puulaatikot kannettiin rappusia pitkin takaoven kautta ravitsemusliikkeen tiloihin. Käsittämättömän hikoilumäärän aiheuttaman kamojen kasaamisen jälkeen suunnaksi otettiin uimiseen kelpaava ranta, mutta sinnehän ei tietenkään voinut mennä muuta kuin pyörimällä bussilla ensin keskustassa ja viihdyttämällä kaduilla ja terasseilla vaikuttaneita ihmisiä valomiesmoottoriturpa Topin megafoniin latelemilla jutuilla niin bändistä, keikasta kuin kaikesta muustakin. Tämän jälkeen löytyi ranta, jossa hylkeenomaiset ilmestykset kuurasivat itsensä ja keikkavalmius oli kohdillaan. Ei muuta kuin takaisin keikkapaikalle, jossa bändi veti itselleen tyypillisen keikan miksaajamies Tuomaksen virittämällä erittäin hyväsoundisella pa:lla höystettynä. Tero intoutui lataamaan vielä kohtalaisen tiukat rumpufillit ja paikalla ollut yleisö viihtyi ja meininki oli asian vaatimalla tasolla!

Keikan jälkeen kamat sinkoutuivat Lolan takaovesta takaisin bussiin ja matka kohti miksaajamiehen kotiinsa Tampereelle järjestämää majapaikkaa alkoi. Majapaikalla aterioidut ravintoaineet takasivat täyden vatsan ja pehmeille makuusijoille asettautumisen jälkeen ei kulunut kauaakaan, kun totaalinen unimaailma valtasi sivistyneet ihmismielet.

Aamuinen herätys oli varsin miellyttävä, kun ehtoisa isäntä valmisti aamiaisen ja lämmitti saunan. Tämän jälkeen Oliverin tekniikkahenkilöstö näytti bändin kitaristeille Guitar Hero -pelin avulla sen, miten kitaraa oikeasti soitetaan. Sopivan tarmokkuuden jälleen löydyttyä matka seuraavaan keikkapaikkaan Hyvinkäälle oli edessä. 27.6. Hyvinkään Amarillossa ”aikuisia” viihdetaiteilijoita odotti jälleen lämminhenkinen roudaus ja piuhojen ja laatikoitten levittäminen. Kamojen pystyttämisen aikana valomies Topi haki ravintolan välittömään läheisyyteen pykälää isomman keikkabussin, jossa keikkaa edeltävä hengennostatus ja tuleva keikan jälkeinen yöpyminen olivat mahdollista. Hengennostatus jatkui vielä ravintolatilojen backstagella, jossa fiilistä tavoiteltiin mm. sovittamalla erinäisiä asustekokonaisuuksia, joita saattoi muodostaa esimerkiksi päähineillä, vaaleanpunaisilla aurinkolaseilla ja rusetilla (jälleen, mitä ihmettä..?). Joka tapauksessa bändi nousi lauteille (tosin ilman takahuoneessa hahmoteltuja asustekokonaisuuksia...) ja käytti musiikilliset voimavaransa yöelämässä viihtyneiden kuulijoiden miellyttämiseksi. Topi lisäsi keikkatunnelmaan jälleen yhden elementin megafonin avustuksella. Kaikenlaista...

Ilta kului ja vaihtui aamuksi. Pitsojen ja kebabien voimistama musiikkikulttuuriryhmittymä eteni kengänpohjat asfalttia koetellen keikkabussin uumeniin yöpymään. Sänkyihin asetuttiin päällekkäin –tosin välissä oli kerrossänkyjen vanerilevyt ja patjat ja ihokontakteilta säästyttiin. Aamulla vaikutti kuitenkin siltä, että keikkaraiderista pitäisi muuttaa yhtä kohtaa. Miksaajalle varatut ärripurri-keksit näyttivät aiheuttaneen lievähköä äkäisyyttä ja saattaakin olla, että tulevaisuudessa niitä ei listalta enää löydy tai sitten ne tarjoillaan siiderin kera. Esiintymiskokonaisuuteen kuuluva voimistelukohtaus tuotti tulosta ja hiki saatiin virtaamaan ja kamat bussiin. Hikipisarat käytiin liottamassa paikallisessa maauimalassa, jossa hellekelistä oli nauttimassa muutama muukin kuin bändin pulikoivat pullonokkadelfiinit. Uimareissusta takaisin ravitsemusliikkeen läheisyyteen pikaruokaravintolan kautta saapuneita rantaleijonia odotti lepäämään jäänyt basisti Waltteri, joka uskomattomalla tavalla hoiti osaltaan helteisen keikkaviikonlopun ollen koko ajan kuumeessa ja muutenkin totaalisessa flunssassa. Tähän kun lisää vielä Ivecon reistailevan ilmastointilaitteen niin jopas jotakin.

Kokonaisuudessaan viikonlopusta jäi käteen muutakin kuin rusketusraidat ja palaneet käsivarret. Muutamana esimerkkinä toimikoon Jarin puhelimeen laulettu herätysääni, avonaisesta bussin ikkunasta kipeytynyt niska (Topia lainatakseni: ”Pitäisi olla Suvi Teräsniska!”) ja mielen syövereihin murjoutuneet Joken väläyttelemät muuvit. Näistä toipuessa kohti uutta keikkaviikonloppua...

Keikalla sen tajuaa

2009-06-22T06:02:00.000-07:00

Parin viikonlopun mittaisen tauon päätteeksi Oliverin seitsenhenkinen kiertuerevohka istuutui treenikämpän uumeniin ja alkoi fiilistellä tulevaa illan koitosta. 19.6. päivämäärälle osuneen juhannusaaton urotyöksi oli kalenteriin merkitty levynjulkaisukiertueen toisen osan eli ”Keikalla sen tajuaa” -osion aloittaminen legendaaristakin legendaarisemmalla Virtain Hiekkarannalla. Lupsakan rupattelutuokion jälkeen oli vuorossa tuttu jumppatuokio, mutta jumppatuokiossa oli tällä kertaa jotain uudenlaista ja jännittävää hohtoa. Rakastettavissa ja painavissa puulaatikoissa oli nyt kaikissa kääntyvät pyörät ja vieläpä joka kulmassa. Kääntyvien pyörien ihmeellisen maailman suvereeni spesialisti Jokke oli Jarin kanssa askaroinut laatikoiden parissa asentaen niihin uudet ulottuvuudet avaavat kääntyvät ja samalla myös lukolliset pyörät ja niinpä laatikot suorastaan liitivät rakkauden punaisen ratsun takatilaan.

Kun keikkabussi pullisteli jos jonkinlaista instrumenteista ja kaikenlaisista härpäkkeistä koostuvaa show-kalustoa, matka kohti pitopaikkaa sai luvan alkaa. Tällä kertaa siirtymä olikin vain muutaman kilometrin mittainen ja osittain tästä johtuen harvinaisen älykkäät keskustelut ja laadukkaat vitsit jäivät kertomatta. Onneksi kuitenkin jo seuraavana viikonloppuna on luvassa enemmän matkustettavia kilometrejä ja erittäin hyvät jutut lienevät matkan varrella odottamassa. Niitä odotellessa...

Joka tapauksessa asettautuminen pitopaikan valtiaaksi alkoi kuorman purkamisella ja piuhojen levityksellä. Sekaan sovitettiin myös akrobatiaa, kun noin neljän metrin korkeudessa sijainneeseen pistorasiaan piti laittaa jatkoroikka. Normaalit ihmiset olisivat hakeneet rakennuksen takaa tikkaat, mutta tälle porukalle jollakin tavalla luontevaan tapaan Topi ja tätä virkekokoelmaa kyhäävä Kesäpoika eli minä suoritimme toimenpiteen niin, että seisoin suorin vartaloin Topin tukevilla hartioilla ja laitoin johdon kiinni. Onnistuneen urheilusuorituksen kruunasi kuitenkin se, että pistorasiaan ei tullut virtaa ja työ oli sähkötekniikan hyödyntämisen kannalta varsin turha, mutta hauskaa se silti oli.

Oliverin soundcheckin jälkeen äänimaailmoja testaili myös illan aikana esiintynyt 80-luvun helmi Siberia, joka vakuuttavalla soitannallaan ja asenteellaan ilmaisi jo tässä vaiheessa sen, että pääesiintyjäksi pestattu Oliver saisi illan päätteeksi laittaa tiskiin todella rouhean spektaakkelin, mikäli se haluaisi lunastaa illan päättävän pääesiintyjän paikkansa. Tähän valmistautuakseen Oliverin poppoo vetäytyi hengennostatukseen, josta latautuneena se palasi pitopaikalle kuuntelemaan illan kolmesta esiintyjästä ensimmäistä eli Toivo Sutta. Toivoa täynnä olleita tuokioita itsekin muutamaan otteeseen seuranneena voin todeta, että niin moneen paikaan sopiva lausahdus ”Kyllä silmä suteen tottuu!” osui varsin mukavasti tähänkin hetkeen, vaikkakin merkitys oli hieman toinen kuin yleensä.

Toivo Suden jälkeen estradin valtasi tuhti, täyteläinen ja tujakka Siberia, joka laittoi juhlakansaan hieman lisää vipinää ja esitys päättyi kokon liekehdintään. Osa juhlakansasta kuitenkin jätti koko kokosta nauttimisen väliin, sillä se asettautui lavan eteen odottamaan illan päättävää spektaakkelia. Äänentoistotaitelija Tuomaksen virittämän pa:n tuttu tutina saatteli lauteille Oliverin koko komeuden ja samalla lavan edusta täyttyi juhlivasta yleisöstä. Rannassa liekehtinyt kokko jäi auttamattomasti vain pieneksi kipinöinniksi, kun Oliver leiskautti audiovisuaalisen tulimeren Toisveden rantaan. Lauteilla liekehti Jarin pikkutakki, Teron iskemät pellit olivat kuin kaasupurkauksia, Waltteri löi painetta hehkuvalla bassosoitannallaan ja Jokke kaatoi lisää bensaa tulimereen kuumilla sooloillaan. Liekeissä ollut yleisö ja kuuma bändi saivat aikaan sen, että juhannuskeikka oli bändin historian toistaiseksi paras keikka, mutta lisää on toki luvassa, kun ”Keikalla sen tajuaa” -matka jatkuu halki pohjoisten maitten ja mantujen. Eipä olisi matkalle parempaa vauhtia voinut saada! Kiitos Virrat!

Valmistuneiden ja muuten vaan kypsyneiden viikonloppu

2009-06-01T04:54:00.000-07:00

Oliverin kevätkiertue huipentui kevätjuhlaviikonlopun menoon ja melskeeseen. Kuuma sää, kuuma bussi, kuuma bändi ja sen kuumaakin kuumemmat soittajat meuhkasivat Kalajoen dyyneillä ja Virtain laivarannassa.

29.5. bändikämpällä kuhisi jälleen kerran, kun osin kääntyvillä pyörillä varustettua tavarapaljoutta rahdattiin Punaiseen Paroniin eli Ivecoon. Takaosan tarpeeksi turvottua virtolaiset stadionrockin suurlähettiläät aloittivat matkan kohti Kalajoen hiekkasärkkiä. Seurue näytti tällä kertaa aavistuksen erilaiselta kuin normaalisti, sillä henkilökohtaisten syiden vuoksi kotiin jääneen Teron tilalle rumpukalvoja lähti koettelemaan Vierun Mikko. Neljän tunnin matkan aikana erinäisten hyvin älykkäidenkin keskustelujen lomassa pohdittiin mm. krapulan olemusta. Fiksuna miehenä Mikko nosti esiin päänsärkyoireen, joka johtuu aivojen kuivumisesta. Hoitokeinoksi hän ehdottikin nesteytystä tiputuksen avulla niin, että ravintolaillan päätteeksi voisi laittaa itsensä tiputukseen ja alkaa nukkumaan. Aamulla sitten nesteytys olisi kohdillaan ja krapulaoireet vältetty. Lienee kuitenkin kaikkien kannalta viisainta jättää konsti kotioloissa kokeilematta, mutta teoriassa se oli varsin hieno ajatus.

Neljän tunnin ajon päätteeksi päästiin perille Kalajoelle ravintola Dyyniin. Tutun kaavan –kamat kasaan ja soundcheck– jälkeen lähdettiin joukolla hengennostatukseen majapaikalle, joka olikin luksusluokan hirsimökki. Perillä odotti mökistä huolehtinut nainen, joka pahoitteli ministeriperheen jälkeensä jättämää mykkää kotiteatterijärjestelmää ja toivoi joukkion saavan sen kuulumaan. Onneksi pa-laitteiden mute-toimintoihin erikoistunut äänentoistotaiteilija Tuomas oli jälleen asialla ja noin kolmen minuutin kuluttua mökistä kaikui heleän hempeä karaokelaulanta. Karaoken päälle kokeiltiin vielä saunaa ja sitten lähdettiinkin takaisin pitopaikalle, jossa takahuone kutsui artisteja keskittymään tulevaan koitokseen. Kun pa-laitteista oli jytissyt tuttu keikan aloittava muhkeasoundinen äänimaisema, räjähti show käyntiin todenteolla. Valomies Topi täräytti lavalle valojen loisteen lisäksi tujakat savut, joissa Jari löi tiskiin äänivaransa, Waltteri rankaisi bassoaan, Jokke laittoi soolot kohdilleen ja Mikko mätti rumpusettiä. Lavalla vallinnut energia tarttui myös yleisöön ja meininki oli taattu!

30.5. aamuinen herätys oli normaalia virkoamista miellyttävämpi, sillä tieto kerrankin onnistuneesta yöroudauksesta lämmitti mieltä ja aamiaisen ryhdittämä matka kohti kotikontuja eli Virratta saattoi alkaa. Huoltoasemalta mukaan tarttunut matkustusmukavuutta lisäävä Kummeli-DVD ei ehtinyt vielä edes lataantua, kun kaikilla katsojilla oli jo naamat virneessä ja nauru raikui jo valmiiksi. Aivan kuin kyseiset viihdepätkät olisi katsottu joskus aiemminkin. Joka tapauksessa +30-asteinen sää hyväili sieluja ja vartaloita keikkabussin kuumassa tunnelmassa ja jo aiemmin kuumien jätkien kuumuus kuumeni kuumenemistaan. Osa seurueesta oli mm. bändikisan vuoksi aivan liekeissä, mutta auton ikkunaa ei voinut pitää auki. Etupenkillä istunut Topi perusteli tilanteen sillä, ettei hän ollut Suvi Teräsniska ja siksi vetoisa ikkuna olisi kipeyttänyt niskan. Bussin lattialla ilmoitti olemassaolostaan myös jo menomatkalla tyhjentynyt valkoviinipullo kolahtelemalla istuinten metallirunkoihin. Kyseinen pullo oli tyhjentynyt kasvisvaihtoehdon vuoksi. Kasvisvaihtoehto on itse asiassa Happoradion lanseeraama juoma, jossa on valkoviiniä ja Sprite Zerota. ”Kasvisvaihtoehto –nousee päähän muttei turvota.”

Niin saapui seurue kotipaikkakunnan menoihin. Virtain Rantaterassi odotti soijaisia musisoijia ja laatikoiden ja piuhojen levittäminen sai alkaa. Jumpan päätteeksi talo tarjosi herkullista makaronilaatikkoa ja ei muuta kuin saunaan. Saunassa kuoriuduttuaan artistirevohka siirtyi terassille kuuntelemaan illan artisteista ensimmäistä eli Toivo Sutta. Toivoa täynnä olleen tunnin jälkeen lavalle nousi coverbändi Deborah, jossa kitaraa survoi sydämensä kyllyydestä äänentoistotaiteilija DJ-Tuomas, sulosävelet ilmoille lauloi Hannu ”Kettu” Leppänen ja perustan koko paketille rakensi eräs Suomen kovimmista komppiosastoista. Yleisön lämmettyä jo tässä vaiheessa erittäin mukavaan menoon nousi lavalle hiillostusta jatkamaan Oliver. Lavalle nousi jälleen Oliverin varsinainen rumpali Tero, jolle tuntui kertyneen edellisillan väliin jääneestä keikasta erityinen lataus, joka purkautui uskomattomana tykityksenä. Sykähdyttävää Teroa sykähdyttivät vieressään jytisseet Waltterin uhkean muhkeat bassokamat ja Jokke ja Jari jatkoivat vakuuttavaa linjaa revittämällä kitarat ja äänijänteet äärimmilleen! Täpötäysi Rantaterassi ja rannan nurmialueella vaikuttanut juhlakansa antoivat bändille valtavan energiavyöryn, jonka bändi tarjosi moninkertaistettuna takaisin.

Näihin räjähtäviin tunnelmiin päättyi Oliverin 17 keikkaa käsittänyt levynjulkaisukiertueen ensimmäinen osa. Vanhan fraasin mukaan vanhan loppu on uuden alku ja niinpä Oliver aloittaakin levynjulkaisukiertueensa toisen osan 19.6. siellä missä ensimmäinen alkoi ja loppui eli Virroilla. Juhannusaattona Virtain Hiekkarannan Juhannuksessa ammutaan siis tannerta vavahdutteleva lähtölaukaus levynjulkaisukiertueen toiselle osalle, jonka nimi on ”Keikalla sen tajuaa 2009”.

Kappas, pappas nappas grappas!

2009-05-18T02:32:00.000-07:00

Oliver vietti jälleen yhden viikonlopun keikkailen ja kukkoillen. Retkuseurueen touhupaikkoina toimivat tällä kertaa Jämsä ja Kaustinen.

15.5. musiikkikulttuuriryhmittymä Oliver asetteli puiset laatikkonsa keikkabussin tavaratilaan ja ampaisi raketin tavoin Suomen kaupunkeja kiertävälle radalle. Loistava sää ja kesäiseen asuunsa pukeutuva luonto pitivät huolen siitä, että matkan aikana oli varsin mieltäylentävää katsella ympärillä olleita maisemia ja pilvettömän taivaan sineä. Tunnelman saattoi suistaa raiteiltaan vain Jokke, joka pyytämättä ja yllätyksenä päätti kertoa pari Matti&Teppo-vitsiä. Ensimmäinen oli kerta kaikkiaan niin huono, että on kaikkien kannalta parempi jättää se ja siitä seuranneet kommentit kirjoittamatta, mutta toinen sentään hieman pelasti tilannetta. Se kuului suurin piirtein näin:

Matti ja Teppo olivat etelässä lomalla ja vastaan käveli mies. Turkulaisveljekset kysyivät: ”Kukas sä oikein oot?”. Mies vastasi: ”Olen Neil Armstrong.” Matti ja Teppo kummastelivat: ”Neil Armstrong, pitäiskö sut tuntee jostain?” Armstrong vastasi: ”No, olen ollut Kuussa.” Matti ja Teppo tokaisivat ylimielisesti: ”Vai Kuussa! Eihän tuo mitään, me ollaan sentään oltu koko päivä Auringossa!”. hehheh, kyllä oli hauskaa…

Joka tapauksessa matka jatkui, vaikkakin hieman hämmentyneissä tunnelmissa, kohti Jämsää. Perillä odotti Joccari, johon kannettiin laatikot ja levitettiin piuhat. Soundcheck alta pois ja ei muuta kuin hengennostatukseen. Hyvät ruuat, juomat ja sauna terasseineen olivat erittäin hyvä ponnistuspohja illan keikalle. Äänimaisemien maalailu ja valoefektien väläyttely saivat aivan erityisen sävyn, sillä paikalle olivat jälleen löytäneet tiensä myös bändin tosifanit. Tästä hyvästä bändi olikin erittäin otettu! Keikan aikana koittanut yhteislauluosuus sai kuitenkin bändin miettimään laulujen sanoituksia uudemman kerran. Laulaja Jarin viitoittaman mallin mukaan yleisön piti laulaa ”Ei, ei, ei vanhene koskaan”, mutta eräs asiallisessa vedossa ollut yleisön edustaja pahoitteli kuuluvalla äänellä, ettei hän vuoron koittaessa muistanut sanoja. Ehkä sanat todellakin olivat liian haastavat. Keikan jälkeen oli vuorossa vielä muutamat musiikkiin liittyvät spekuloinnit ja akkareilla ja lauluilla höystetyt musisoinnit ja sitten ei muuta kuin unta palloon.

16.5. herätyskello ilmoitti ystävälliseen sävyynsä aamun jo koittaneen ja laatikot ja piuhat odottivat reippaita, monin eri tavoin erikoistuneita, taiteenharjoittajia aamujumppaan. Niin laitettiin auto lähtövalmiiksi ja matka kohti Kaustista alkoi. Matka ei kuitenkaan sujunut tälläkään kertaa aivan yllätyksettä, sillä bussissa tapahtui jos jonkinlaista. Ensinnäkin äänentoistotaiteilija Tuomas päätti kokeilla sitä, kuinka monta sipsijuustopalloa mahtui kerralla suuhun. Toiseksi auton ovi alkoi temppuilla luonnollisten tarpeitten aiheuttaman pysähdyksen yhteydessä. Ovi nimittäin ei meinannut aueta millään konstilla ja lopulta tarvittiin seitsemän käsiparia saattamaan ovi sivuun kulkureitiltä ja vapauttamaan matkustamoon jumiin jääneet karjut. Kaikkien onneksi tämä oviepisodi käynnistyi vasta tarpeitten hoitamisen jälkeen eikä ennen sitä. Jälkimmäisen vaihtoehdon toteutuminen olisi tiennyt kohtalaisen jännittäviä hetkiä bussin matkustusosassa kiemurrelleille tarpeen omaaville henkilöille.

Matka taittui kokonaisuudessaan varsin rattoisasti Kaustiselle ja viihderavintola Konsta uskomattoman hienoine puitteineen odotti Oliverin äärimmäisen mukavia ja hyvännäköisiä jätkiä. Tavaranpaljouden levittämisen jälkeistä hengennostatusta ja tulevaa yöpymistä varten bändille oli varattu kokonainen omakotitalo, jonka ehdottomina huippuina mainittakoon puulämmitteinen sauna, urkuharmoni, koripallokori ja keskellä pihanurmea ollut vuorenkilpi-istutus, jonka ympäri olisi halutessaan voinut vaikka löylyjen välissä juosta saunalenkin. Talossa oli myös upea katettu terassi, jolla istuneet taiteilijat kehittelivät jos jonkinlaista lyriikkaa. Esimerkkinä uskomattomista riimeistä toimikoon otsikkoon tiivistetyt väläykset. Joka tapauksessa hengennostatus oli kohdillaan, sillä televisiosta tuli kaiken hyvän lisäksi Euroviisut. Euroviisuista ei kuitenkaan jäänyt käteen muuta kuin valomies Topin mieltä lämmittäneet valoshowt ja muutamat asiallisesti pukeutuneet laulajattaret.

Nousseen hengen ryhdittämänä bändi kipusi Konstan laakealle lavalle ja antoi paukkua. Yleisön kannustamana Oliver antoi kaiken mitä oli annettavana, ja sitä annettavaahan riitti. Osa yleisön naispuolisista edustajista intoutui tanssimaan tiskiltä noudettavien nesteiden kyllästämällä lattialla jopa paljain jaloin. Lisäksi eturivissä meininkiin hyvin vaikuttavalla tavalla osallistunut Teron ja Waltterin sukulaissielu (=pitkätukkainen rokkari) antoi esiintyjille lisää energiaa, josta muotoutui musiikin, ääni- ja valoefektien ja yleisen tunnelman yhteen sulauttanut rockmusiikkiesitys.

Kaikin puolin mallikkaasti onnistuneen viikonlopun jälkitunnelmissa mahtavaakin mahtavammasta Konstasta kerättiin painavat puulaatikot autoon ja paluu kohti Virrat-cityä alkoi. Edelleenkin aurinko paistoi, lämmintä riitti ja lannoitettujen peltojen tuoksu kirvoitti hajuaistia, kun retkeltään paluuta tehneet urhot lepäilivät auton takaosassa Suviuunon ajossa.

Stadionrockia pikkukaupungissa

2009-05-11T01:54:00.000-07:00

Perjantaina 8.5. Oliver esitteli musiikillisia sulojaan Virroilla järjestetyssä MayDay-kevätkonsertissa. Lähes kaikki tarpeelliset tavarat – pari unohtunutta juttua piti hakea erikseen – saatiin pelipaikalle tällä kertaa Joken kuljetusteknillisen osaamisen ansiosta ja tutustuminen paikalla olleeseen henkilökuntaan ja laitteistoon sai alkaa. Säätöjen ja systeemien päätteeksi soundcheck, jota itse asiassa ei koskaan perusteellisesti suoritettukaan, oli ohi ja niin Oliver vetäytyi hengennostatuksen pariin. Purtavat, juotavat, sauna ja tekniikkahenkilöstön kehittelemä moottoripyöräsimulaattori ruoskivat bändin tunne- ja tahtotason siihen mittaan, että kohta koittaneelta keikalta saattoi odottaa jotain aivan erityistä.

Kun latautunut bändi saapui juhlapaikalle eli Työväentalolle, meininki oli jo kohtalaisen hyvä. Illan kokonaiskattauksen neljästä bändistä kaksi oli ehtinyt esiintyä ja lauteilla oli Samae Koskinen taikabändinsä ja roiskuvan vesipullonsa kanssa. Ilmassa leijui silti jollakin tavalla odottava tunnelma. Sen olemassaolo varmistui viimeistään sillä hetkellä, kun Oliverin keikan aloittava tunnusmusiikki alkoi jytistä pa-laitteista ja show räjähti käyntiin. Samalla yleisö päästi valloilleen aiemmin pidättelemänsä energian ja meininki oli taattu. Bändin silmissä vilisseet salamavalot ja Oliver-logoin koristetut t-paidat rockaavan yleisön kantamina kannustivat shown todelliseen suuruuteen. Edes rumpali Terolla ollut keuhkoputkentulehdus ei tuntunut missään, kun mies iski rumpukalvoja ja polki basaria niin, että Työväentalo natisi liitoksissaan. Basisti Waltteri jatkoi linjaa salpaamalla kuulijoiden hengityksen äärimmäisen muhkeilla bassosoundeilla, aina taidokkaalla soitollaan ja äärimmäisen hyvällä ulkonäöllään. Tuvassa vallinneen suuruuden kokeminen oli hyvin turvallista, sillä asiallisen järjestyksenvalvojajoukkion lisäksi paikalle saapui myös poliisi. Lisäfiiliksiä bändi sai siitä, että kerrankin kunnianhimoinen tavoite laittaa kamat nippuun ja autoon jo illalla eikä vasta aamulla oli saavutettu. Tavoitteeseen pääsyn takasi suorituksen pakollisuus, kun taas yleensä mitään pakkoa ei ole ja hieno tavoite jää vain sanahelinäksi. Keikkareissuilla aamut siis pääsääntöisesti alkavat aamujumpalla rakkaudesta painaviin puulaatikoihin.

Keikan ja roudaamisen jälkeen kevätkonsertin jatkobileet odottivat ravitsemusliike Pub 66:ssa. Mahtavan meiningin ja mielenkiintoisten tarinoiden ja keskusteluiden sävyttämän illan päätteeksi laulaja Jari ja valomies Topi päättivät ottaa grillistä ”pientä” iltapalaa. Jari otti alkupalaksi lihapiirakan yhdellä nakilla ja pääruuaksi makkaraperunat ja Topi puolestaan alkupalaksi lihapiirakan kahdella nakilla ja pääruuaksi hawaijinpannun. Herrat mutustivat annoksensa majapaikkaan johtaneen vajaan kilometrin kävelymatkan aikana ja täytyy sanoa, että kaikki eivät kyseiseen suoritukseen kykenisi. Kyllä meinaan jätkien vatsat pömpöttivät!

Onnistunut perjantai antoi niin paljon energiaa koko viikonloppuun, että olisi ollut tyhmyyttä jättää tuo voimalataus käyttämättä. Niinpä miksaajamies Tuomas ja minä, ”Suvipoika”, päätimme yhteistuumin tarttua härkää sarvista ja siivota treenikämpän perusteellisesti. Ei siis muuta kuin rokki soimaan ja kämppä tyhjäksi bändikamoista, roskista, tyhjistä virvoitusjuomapulloista ja huonekaluista ja harjat ja mopit heilumaan. Viiden ja puolen tunnin uurastuksen jälkeen homma oli valmis ja yltäkylläinen tyytyväisyys loisti moppaajien silmistä. Tätä hetkeä varten kumpikin oli etukäteen varannut yhden keskioluen jääkaappiin odottamaan ja palkinnon aika oli nyt koittanut! Kippis!

Suuret ruskeat munkit

2009-05-04T05:15:00.000-07:00

Vappu on nyt takanapäin, mutta sen mukanaan tuoma tunnelma ja juhlistaminen tuntuvat yhä kehossa ja mielessä. Poreilevat simat, sokeroidut munkit ja upea sää saattelivat Oliverin vappuviikonlopuksi keikoille Jyväskylään ja Lohjalle.

1.5. Vappupäivänä Oliverin rakkauden punainen ratsu lähti liikkeelle Virroilta puolenpäivän aikoihin ja laukkasi kohti Keski-Suomen Jyväskylää. Perillä odotti kauniista säästä ja terassien antimista nauttivia ihmisiä, kun Iveco saapui Kävelykadun päähän Kolmikulman eteen. Retkiseurueen jalkauduttua ja liukuovien auettua puulaatikot ja piuhat kärrättiin ravitsemusliike Amarilloon ja kamojen kasaaminen sai luvan alkaa. Vappupäivän aterioista nauttivat ihmiset saivat ruokailunsa yhteydessä kokea myös soundcheckin, joka onnistui Oliverille tuttuun tyyliin vaivattomasti ja nopeasti. Sen jälkeen oli vuorossa tutut kuviot ennen keikkaa ja Suomen voittoon päättyneen jääkiekko-ottelun vauhdittamana alkoi rockmusisointi. Oliver näppäili sulosävelet ja runttasi aggressiiviset purkaukset valtaisalla energialla. Yleisö lämpeni ja suorastaan syttyi kaiken hurmoksen keskellä ja erityismaininnan saakin kuvankaunis eturivin yleisö, joka läsnäolollaan kannusti musiikkiesityksen uusiin sfääreihin. Myös soolokitaristi ”En tainnut koskea teräviin” -Jokke päätti tällä kertaa pitäytyä edelliseen keikkaviikonloppuun verrattuna varsin mukavasti aiemmin sovitussa musiikillisessa viitekehyksessä ja palautekeskustelulta vältyttiin.

2.5. kamojen keräämisen jälkeen bändi lähti valloittamaan Lohjaa. Matka taittui Tampereen kautta, josta motoristimiksaaja nappasi alleen kaksipyöräisen kaunottarensa ja ammensi luovuutta illan äänimaisemiin nauttimalla samanaikaisesti upeasta säästä, vauhdista, jalkojen välissä jyllänneestä voimasta ja nahkapuvusta. Samaan aikaan keikkabussissa valotekniikkaosaaja Topi intoutui kertomaan vitsin. Siinä kerrottiin kymmenestä suuresta ruskeasta munkista ja se kesti aavistuksen kauemmin kuin vitsit yleensä. Itse asiassa se kesti moottoritiellä ajetun 28 kilometrin matkan ajan ja kun se vihdoin ja viimein loppui, seurasi mielenkiintoinen tilanne: vuorossa oli nimittäin naurujen asemasta keskustelu siitä, heitetäänkö Topi ulos autosta moottoritien varteen vauhdista vai auton ollessa pysähdyksissä. Myös lievästä fyysisestä kanssakäymisestä alkoi esiintyä sanallisia viitteitä, mutta tilanne kuitenkin laantui, sillä onhan Topilla uhkea ryijy ja muutenkin hän on ihan kohtalaisen hyvä tyyppi.

Joka tapauksessa keikkabussi kaarsi Lohjalle allekirjoittaneen eli ”Suviuunon” ohjastamana ja retkuseurue saapui Nightlifeen. Portaissa roudaamisen päätteeksi kamat saatiin kasaan, ruokaa vatsan seudulle ja sitten oli vuorossa koomisin tilanne ikinä: kello oli nimittäin tässä vaiheessa muutamaa minuuttia vaille yhdeksän ja tarkoituksena oli ehtiä vielä ostamaan virvoitusjuomia tulevan saunomisen aiheuttaman nestehukan tasapainottamiseksi. Koko porukka asteli matkalla havaitun R-kioskin ovelle ja sitten: se olikin mennyt kiinni jo kahdeksalta! Muutama minuutti oli vielä jäljellä ja epätoivo meinasi iskeä, mutta onneksi lohjalainen naishenkilö (iso Kiitos hänelle!) neuvoi meille tien lähimmälle huoltoasemalle ja sitten juostiin. Juoksimme bussiin, ajoimme huoltoasemalle ja porukka nousi pois kyydistä auton ollessa vielä melkein vauhdissa. Basisti Waltterikin, joka yleensä aina nousee liikkuvaan autoon, joutui tällä kertaa poistumaan sellaisesta. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin, sillä virvoitusjuomat saatiin ja vältyttiin petolliselta nestehukalta. Vuorossa oli onnistunut hengennostatus hotellilla ja vielä onnistuneempi keikka. Eturivissä tuntui olevan täydellinen vappumeno päällä, kun bändi antoi kaikkensa kuulijoidensa viihdyttämiseksi. Lisäonnistumisen kokemuksia sai laulaja Jari, joka oli äärimmäisen tyytyväinen oman äänensä toimivuuteen. Myös muitten mielestä laulu oli ihan jees, vaikkakin Jarin ottamat lyyriset vapaudet hieman kummastuttivat.

Kaikin puolin maukkaan illan päätteeksi saavuttiin hotellille, jossa yösijat jaettiin niin, että yhtyeen etukäteen oletetusti kovaäänisimmät nukkujat eli rumpali Tero ja miksaajamies Tuomas eristettiin muista omaan yksikköönsä. Itsekin levähdin tuossa kyseisessä huoneessa ja mielestäni yö oli hiljainen kuin huopatossutehtaan Joulupäivä –tai sitten olin äänekkäämpi kuin muut yhteensä. Joka tapauksessa hyvin levätyn yön jälkeen Oliver-logoilla varustetut uljaat urhot astelivat reippaina aamiaispöytään nauttimaan sen tarjoiluista ja hakemaan lisäenergiaa tavaroiden pakkaamista varten. Kun auto oli lähtövalmiina ja nokka kohti kotikontuja, paluumatka sai luvan alkaa. Vappu oli siis vietetty erittäin mukavasti ja onnistuneesti!

Mämmiä ja munaa Oliverin tahdittamana

2009-04-13T02:32:00.000-07:00

Laulu- ja soitinyhtye Oliver kierteli navigaattorin ohjeistamana ympäri Suomea kantamassa laatikoita, levittelemässä piuhoja ja esittämässä mahtavuutta tihkuvaa musiikkiaan. Pääsiäisen täyttäneet seikkailut moottoriteillä ja kärrypoluilla johdattivat yhtyeen Laihialle, Imatralle ja Mänttään, joissa tarjolla oli jälleen kokonaisvaltainen kattaus rockmusiikkia, äänentoistotekniikkaa ja valoefektejä.

Pääsiäisen vietto alkoi 9.4. Laihialta, jossa katon esiintymislavan päälle tarjosi yökerho Ansa. Laihialaisen paikallislehden toimittajan mukaan ”hyvällä tavalla nurkkakuntaanen” Laihia ja erityisesti Ansa osoittivat jälleen sen, kuinka Pohjanmaalla kaikki todellakin on suurta: talot, traktorit, saunat, hauikset, kaikki! Tätä suureellista linjaa jatkoi tuttuun tyyliinsä Oliver, joka majesteetillisella olemuksellaan ja musiikillaan tyydytti kuulijoidensa tarpeen saada kokea musiikillisesti nautinnollisia hetkiä. Erityisesti tähän kutsuun vastasi Oliverin soolokitaristi Jokke, joka sävytti tunnelmaa ujuttamalla musiikkiin omalla tavallaan mielenkiintoisia, jazz-henkisiä säveliä ja sointuja. Bändi kuitenkin yhteistuumin päätti keikan jälkeisessä palautekeskustelussaan jättää tuon kyseisen ainutlaatuisen tunnelmoinnin saman tien myös ainutkertaiseksi.

Seuraavana aamuna eli perjantaina 10.4. alkoi autoilutuokio, jonka myötä retkiseurue saapui ravintola Woodooseen Imatralle. Yli kahdeksan tuntia kestänyt matka taittui kuin siivillä ja eipä aikaakaan, kun joukkio oli jo asettautumassa taloksi. Hyvät ruuat ja juomat sekä loistelias luksusluokan huoneisto takasivat erittäin onnistuneen keikkaa edeltävän hengennostatuksen. Noin parinsadan neliömetrin kahdessa tasossa oleva asuinpinta-ala, biljardipöytä, kuusi todella muhkeaa nahkaista tv-tuolia, lämpöä huokuva sauna ja erittäin miellyttävän vaahtokylvyn tarjoava poreamme siivittivät bändin uskomattoman huikeaan vireeseen! Tuo vire vielä kaksinkertaistui itäsuomalaisyleisön tahdittamana ja keikka oli bändin olemuksen mukaisesti kuninkuusluokkaa.

11.4. edelleenkin liekehtivä Imatra heijastui keikkabussin kromisesta vetokoukun hatusta, kun Oliver otti suunnan kohti Mänttää. Siellä bändiä odotti ravintola Welho ja erittäin mukavat mänttäläiset. Painavien ja ah niin rakastettavien puulaatikoiden kantamisen ja piuhojen levittämisen jälkeen tapahtui jotakin merkillistä: Jari pukeutui hyvin urheilulliseen tyyliin ja poistui ravintolatiloista ulkoilmaan. Hän saapui kuitenkin hetken kuluttua takaisin kiiltävänä hiestä ja asettautui saunanlauteille muiden tavoin. Virallisen selityksen mukaan kyse oli lenkillä käymisestä, mutta erittäin luotettavien silminnäkijähavaintojen mukaan Jari olisi nähty tuona kyseisenä ajankohtana naapuriravintolan karaokessa laulamassa Frederikin Titanicia ja Tsingis Khania. Niin tai näin, mutta kun henki oli jälleen katossa –mikäli se sieltä oli koskaan laskenutkaan– oli vuorossa tiukka tykitys stadionrockia pikkukaupungista. Yleisö oli ja eli shown mukana niin voimakkaasti, että bändin ja läsnäolijoiden välille kehittyi käsin kosketeltava symbioosi. Olotila oli hurmoksellinen! Oman taiteellisen elementtinsä esitykseen tarjosi äänentoistotaiteilija Tuomas ”Mute” Oksanen. Tämän mystisen miksaajamiehen bravuuriksi on kehittynyt tilan antaminen uljaiden soittimien luomalle äänimaailmalle siten, että biisin alussa hän saattaa hyvin harkitusti jättää laulun mutelle ja nostaa sen sitten nätisti ensimmäisten sanojen jo mentyä. Tätä jos jotain voi luonnehtia melkoiseksi luovuudeksi! Luovuutensa tämä mystinen miksaajamies ammentaa kolauttelemalla päätään laihialaisen kylpyhuoneen kaakelilattiaan ja kiipeämällä imatralaiseen luksusasuntoon aamuyön tunteina parvekkeen kautta.

Neljän päivän reissu ja toistatuhatta kilometriä keikkabussissa ovat todellinen lupaus hyvistä ideoista ja jutuista. Tämänkertaista parhaimmistoa lienee suunnitelma erittäin ainutlaatuisesta saunaillasta. Paikalla nimittäin olisivat vain harvat ja valitut eli seuraavat henkilöt: Tero Vaara, Tommi Läntinen, Pave Maijanen, Anssi Kela, Olli Lindholm ja Hector. Illan aikana sitten löylyjen välissä tai jopa niiden aikana kyseiset herrasmiehet esittäisivät vuorotellen toistensa hittejä akustisella kitaralla säestettynä. Illan järjestäminen jäänee kuitenkin vain suunnittelutasolle tai muun porukan organisoitavaksi, sillä Oliverin jäsenistöstä osa on niin kiireisiä, ettei edes varpaankynsien leikkaamiseen jää aikaa. Joka tapauksessa ehdottomasti paras oivallus matkan aikana liittyy vitsien kerrontaan. Takataskuista löytyvät laadukkaat ja käsittämättömän hyvät vitsit eivät todellakaan ole mitään kertakäyttötavaraa, joten niitä kannattaa kierrättää. Lopulta tietyn toistomäärän jälkeen vitsit osataan ulkoa ja ne numeroidaan. Näin ei kenenkään tarvitse kertoa koko vitsiä, vaan pelkkä numeron huutaminen riittää. Näin saadaan nopeasti ja tehokkaasti todella hyvät naurut! Oliverin vitsilistassa kakkosena on seuraava vitsi:

- Miksi Mikki-Hiiren korvat ovat paskassa?
No siksi kun Hessu lauloi karaokessa Aikuista naista ja joku huusi: ”Lopeta se ulina ja työnnä mikki perseesees!”

Hahhahhaaahahaa!!!!

-Tuomo

Oliverin edesottamuksista raportoidaan uudessa blogissa

2009-04-07T01:44:00.000-07:00

Monet ovat miettineet, että kuka se Oliverin paitamyyjä oikein on. No, se olen minä, Tuomo. Toimin Oliverin katupartiopäällikkönä, myyn keikoilla mm. t-paitoja ja levyjä, ajan keikkabussia, kannan laatikoita, häslään mikkien kanssa, vouhotan Facebookissa… Oikeastaan teen vähän sitä sun tätä, josta viimeisin esimerkki on tämän blogin kirjoittaminen. Tämä blogi tulee pitämään sisällään bändin fiiliksiä ja terveisiä keikkabussista, keikoilta ja milloin mistäkin sekä sanallisessa että kuvallisessa muodossa. Pyrin siis muiden Oliver-tyyppien tavoin omalta osaltani edistämään Oliverin ja fanien välistä yhteiseloa, joka päivä päivältä tuntuu kasvavan aina vaan sielukkaammaksi.

Nyt kun tiedetään, mistä oikein on kysymys, niin eiköhän siirrytä itse asiaan. Oliverin Kauempaa sen tajuaa -kiertue on nyt täydessä vauhdissa. Virroilla 20.3. jysähtänyt ja edelleenkin tannerta vavahdutteleva kiertueen lähtölaukaus saattoi Oliverin viikonlopuksi keikoille Ähtäriin ja Ikaalisiin.

3.4. Ähtärin Club B52:n oven eteen peruutti keikkabussi intoa puhkuvan sisältönsä kera. Ei tarvittu muuta kuin aukinaiset ovet, joista Oliver vyöryi sisään asettumaan taloksi ja valmistautumaan illan urotekoihin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Valmistelujen, hengennostatuksen ja keskittymisen jälkeen h-hetki viimein koitti ja lauteille nousi kokonaisvaltainen paketti stadionrockia pikkukaupungista. Huumaava tunnelma tuntui päihdyttävän läsnäolijat, jotka nauttivat hohdokkaasta musiikin, valot ja uunituoreen pa-laitteiston yhdistäneestä audiovisuaalisesta ilotulituksesta. Ilta oli siis kaikin puolin hohdokas!

4.4. vuorossa oli sitten Ikaalisten Ikahovi, jossa hotellin väki tuttuun tapaansa toivotti bändin erittäin lämpimästi tervetulleeksi. Yltäkylläisen huolenpidon vallitessa Oliverilla oli helppo työ keskittyä osaansa kuulijoidensa viihdyttäjänä. Bändin jäsenten välinen käsinkosketeltavan kannustava ilmapiiri kirkasti ajatuksen siitä, että jokainen keikka tulisi olemaan edeltäjäänsä parempi. Siten Oliver tarjoili stadionrockinsa interaktiivisuudella höystettynä kuulijoilleen niin, että edellinen hohdokas keikka kirkastui loistavaksi, johon viimeisen säteensä tarjosi yhtyeen äänentoistotaiteilija Tuomas ”Ajopäällä” Oksanen. Hän yllätti kaikki, jopa itsensä, nousemalla viimeisen biisin aikana lavalle johtamaan yhteislauluosuutta ja veti shownsa loppuun erittäin kunnioitettavalla asenteella. Kokonaisuudessaan bändi veti törkeän hyvin, pa-laitteisto jytkyi muhkeasti, valot ja savu antoivat oman taiteellisen ulottuvuutensa ja kaiken kruunasi tietysti yleisö, josta erityisesti on nostettava esiin eturivin totaalisella antaumuksella mukaan heittäytyneet naispuoliset kuulijat. Oikeastaan ilman yleisöä jo aiemmin mainitsemani audiovisuaalinen ilotulitus olisi kukaties jäänyt matkaradion kohinaksi ja taskulampun tuikkeeksi. Kiitos siis yleisölle!

Edellä esittelemäni muutamat sanalliset ilmaukset vaativat hieman tarkennusta, jotta niiden merkitys aukeasi myöhemmissäkin jutuissa. Ensinnäkin termi ”hengennostatus” tarkoittaa käytännössä sitä, että bändin koko porukka syö hyvin, nauttii erinäisiä virvokkeita –itsehän otin ruuan kanssa jääveden ja eräs hotellin omistaja kysyikin, olenko uusi bändissä… – saunoo ja puhuu asiasta ja yleensä sen vierestä. Toinen merkittävä ilmaus on ”bändin jäsenten välinen käsinkosketeltavan kannustava ilmapiiri”. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi yhden henkilön mahdollinen ei niin täydellinen suoritus saa muut vinoilemaan ja soittamaan suutaan sen verran, että on melko kannattavaa parantaa seuraavaksi kerraksi. Hyvästä suorituksesta tulee sitten taas ihan aitoja kehuja.

Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, kun ollaan reissussa. Parhaita paloja voi siis jatkossa seurata tästä blogista aina kiertuetilanteen viitoittaman aikataulun mukaan. Pysytään siis kuulolla, nähdään keikoilla ja vouhotetaan yhdessä!

-Tuomo