maanantai 14. kesäkuuta 2010

En nyt keksi mitään otsikkoa

Viime viikonloppuna olimme taas tienpäällä. Perjantaina suuntasimme Keravalle morjenstamaan vanhoja tuttujamme eli Ranea ja Keravan kolleja, mutta valitettavasti tapaaminen jäi tällä kertaa väliin. Onneksi Club Cosmopolissa oli kuitenkin Oliverilla keikka ja illalla esiintyi myös mystinen metsätyömies Toivo Susi, joten reissu ei jäänyt missään tapauksessa turhaksi. Itse asiassa ilta oli varsin viihdyttävä ainakin meidän mielestämme, sillä virallisten musisointien jälkeen siirryimme vielä epävirallisten musiikkituokioiden ihmeelliseen maailmaan akustisen kitaran, lähes taskukokoisen kosketinsoittimen ja komean ja älykkään olemuksemme kanssa. Tuosta hetken hurmiosta syntyi toinen toistaan mahtavampia biisi-ideoita, joita vastaavanlaisissa tilaisuuksissa kehitellään kesän kuluessa valmiimpaan suuntaan – tai sitten ei.

Oliverin ja Toivo Suden vauhdittamien Cosmopolin 4-vuotissynttäreiden jälkeen otimme suunnaksi Forssan. Matkaan meinasi tulla mutka erään nimeltä mainitsemattoman henkilön antaessa ajo-ohjeita, mutta onneksi pienestä inhimillisyyden rososta aiheutui vain hieman laajempi käännähdys. Niin saavuimme Forssaan. Perillä odotti aivan uskomattoman upea ja tyylikäs mutta samalla jotenkin niin sympaattinen hotellimajoitus. Sellaista aitoutta ja lämpöä huokuvaa majapaikkaa kuin Hotelli Maakunta saa varmasti hakea. Mahtava kerta kaikkiaan!

Mahtava oli myös illan keikka. Väkeä olisi mahtunut hieman enemmän, mutta toisaalta meininki oli paikalla olleen juhlakansan keskuudessa niin hyvä, ettei siellä oikeastaan muita osannut kaivatakaan. Vuorovaikutuksellisuus bändin ja yleisön välillä ilmeni monin eri tavoin. Jarin esittäessä välispiikissään jotakin maailmaa suurempaa, joku yleisöstä huusi ”Älä länkytä, tää on Forssa!”. No, eihän siinä auttanut kuin siirtyä vähitellen seuraavaan biisiin ja taas oli Jari kitaransa kanssa yleisön seassa ja mylly oli käynnissä.

Kelien puolesta viikonloppu ei ollut erityisen kuuma, mutta se oli välillä käsittämättömän hiostava. Välillä oli pakko vähentää vaatetusta paitsi sään vuoksi myöskin radiosta soineen Mamban biisin innoittamana. Mikä siinä onkin, että heti alkaa tanssijalka vipattamaan tai sitten vaan muuten ohimoita kuumottamaan, kun radiosta pärähtää ilmoille monesti unissammekin seikkaileva Vaaran Tero.

Mutta mikä onkaan tämänkertainen totuus? Totuus on se, että Simo Silmu on todella väärässä väittäessään, että ”Sitä saa mitä tilaa”. Ei muuten pidä paikkaansa. Tilasin eräässä forssalaisessa ravintolassa 210 grammaa porsasta, vohveliperunat, lämpimiä kasviksia ja kokonaisuuden höysteenä punaviinibarbeque-kastiketta. Odottelun päätteeksi sain eteeni lautasen, jossa oli kyllä possua ja kasviksia, mutta kastikkeena oli kermainen sienikastike ja pihvin päällä mahtava vuohenjuustosiivu. Varmasti herkullinen annos, mutta valitettavasti se ei täyttänyt laktoosittomuuden kriteereitä, joten hetken kuluttua sain tilaamani annoksen. Aina ei siis välttämättä saa sitä, mitä tilaa ja yleisen hyvinvoinnin vuoksi kannattaa vähän katsoa, mitä suuhunsa laittaa.

-Tuomo

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Ei lämmintä vaikka aurinko paistaa, tuulta idästä 5m/s

Aamusää Virroilla muistuttaa keskinkertaisuudesta. Miksi se on niin ikävää? Miksi nykyään ei mitään voi esittää enää ilman superlatiiveja? Kuka keksi, että kaiken pitää olla aina parempaa? Emmekö tajua, että kaiken ollessa parasta, laadukkainta ja ylivoimaisinta menetämme samalle näiden sanojen merkityksen?
Nykyään törmää alituisesti siihen todellisuuteen, että media ja erityisesti sosiaalinen media(saisiko tästä jotenkin lanseerattua kirosanan?!?!) työntävät suuhumme, päällemme, ajatuksiimme vain parasta. Jos et tee niin tai näin, olet piirun verran huonompi kuin muut.
Mediassa ja kaiken maailman tutkimuksissa toitotetaan suomalaisten vaatimattomuutta ja huonoa itsetuntoa. Onko se nyt varsinaisesti ihme? Olen törmännyt lukuisia kertoja keikkojen jälkeisissä keskusteluissa ihmisten kanssa samaan ongelmaan. He vähättelevät omaa työtään ja ammattiaan. Kun kysyn ammattia, on vastaus usein hyvin nolostunut ja vaatimaton. Mää ajan vaan rekkaa tai emmää ookku tossa sahalla tai vaikkapa tämä: en oo päässy ku tohon tehtaalle, siellä tehrään paperia. HERRANJUMALA!!! Kaikki toivottavasti ymmärtävät viimeistään kuljetusalanlakon jälkeen kuinka tärkeitä jamppoja ne tyypit on. Tai kuvitelkaapa tilanne, että meiltä loppuisi vessapaperi!?!? Ei olis kivaa se. Eikä sitä piha-aitaakaan kovin helposti rakenneta ilman asiaankuuluvaa lautatavaraa. Niin, että olisko nyt mitenkään mahdollista, että unohdetaan se superlatiivi-ajattelu ja mietitään asioita hieman tasaväkisemmin. Jokaisella on paikka tässä yhtälössä, eikä paremmuusjärjestelyn laatiminen auta ketään yhtään sen parempaan lopputulokseen.
Me soitamme iltaisin ravintoloissa ja ainakin pyrimme viihdyttämään ihmisiä. Toimimme henkisenä taukopaikkana, joka tarjoaa hetkellisen irtautumisen oman elämän realiteeteista. Keikalla saa iloita ja unohtaa hetkeksi sen mikä mieltä painaa ja ahdistaa. Tarjoamme suurempaa perspektiiviä tuttuihin asioihin. Ei sen kummempaa.
Aurinko paistaa jo vähän hanakammin ja lämmin tästä taitaa tulla. Tänään vuorossa Kerava ja huomenna Forssa. Oliver keikalla kera Toivo Suden. Tulkaapa paikalle irtautumaan hetkeksi!
Hyvää päivää ja viikonloppua toivottaa JARI.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Hyvä ruoka, parempi mieli

Yksi jänisteorian peruselementeistä on se, että ihminen pyrkii tiedostaen tai tiedostamattaan löytämään itselleen mieluisimman olotilan. Olotilan voi saavuttaa joko hankkiutumalla suoraan aivojen mielihyväkeskusta stimuloiviin tilanteisiin tai koukkaamalla niihin epämiellyttävien olosuhteiden kautta, joiden jälkeen koettava mielihyväkokemus voidaan aistia eksponentiaalisen suurena.

Yksi mieluisen olotilan saavuttamiseen pyrkivä toimenpide on ateriointi. Ihminen on luonnostaan eliö, joka tarvitsee ravintoa kasvaakseen, kehittyäkseen ja vähintäänkin pysyäkseen hengissä. Erityisesti miehillä mutta, miksei myöskin naisilla, on havaittavissa verensokerin alenemisesta aiheutuvia nälkäkiukkupuuskia. Sekä oman että myös ympäristön mielihyväkokemusten takaamiseksi onkin erittäin tärkeää huolehtia siitä, että aina on kupu ravittu.

Tämän totuuden laukaisi Tuomo ja tästä jatkaa Jari...

Jaahas. Tuohon äskeiseen sanoisin kyllä, että Tuomon mainitsema "Nälkäkiukkupuuska" on nimenomaan NAISTEN yksi pahimpia vitsauksia. Tätä varten miehillä onkin syytä olla takataskussa aina joku pieni niksi, jolla ikävistä tilanteista päästään ylitse. Tähän voidaan ehkä palata hiukan myöhemmin.
Henkilökohtainen ruokavalioni on tällä hetkellä nimeltään KARPPI. Olen siis karppaaja. En karpaasi, vaan karppari. Juoksen kyllä suolla päivät pitkät ja huutelen latua perkele, mutta vertani en ohenna. Joku periaate se on karpparillakin oltava. Syön siis vain karppia.
Tällä hetkellä olemme poikkeuksellisesti Tuomon kanssa samassa hotellihuoneessa. Olen yleensä Joken kanssa, mutta Jokke on nyt halaamassa koivuja Kotalassa. Hieno mies.
Päivä on lauantai 5.6 ja kaupunki Mänttä-Vilppula. Olemme Mäntän puolella, hotelli Santa Fessä. Hieno paikka, suosittelen lämpimästi. Ravintolan keittiö tarjosi meille AIVAN LOISTAVAA TEXMEX -ruokaa. Ja henkilökunta on maanmainiota.
Oliver päräyttää tänään ylioppilaille ja muutamalle muullekin rokettia täyslaidallisen ravintola Morgan Kanessa. Mukana menossa myös Toivo Susi. Sillä on uusia, pirun kovia biisejä.
Loppukaneetti.
Ruoka on ainakin minulle yksi elämäni fantastisimmista asioista. Maut, raaka-aineet, niiden eri yhdistelmät, kaupassa käynti, suunnittelu, itse kokkaus, muilta saatu palaute, kylläinen olo, yltäkylläinen olo, aterioinnin jälkeiset keskustelut ja fiilistelyt. Ne ovat niitä asioita, jotka saavat elämän maistumaan paikkapaikoin pykälän verran paremmalta. Eräs mainio Lihajalosteyritys on kiteyttänyt asian mukavan napakasti: HYVÄ RUOKA, PAREMPI MIELI.