Kesälaitumien kukkaloiste ja lempeässä etelätuulessa liehuvat hellehattujen koristenauhat alkavat vähitellen olla vain muistojen kultaista kujetta. Syksy tekee väistämättä tuloaan ja Oliver aloittaa ansaitun keikkataukonsa. Viimeinen niitti levynjulkaisukiertueen toiselle osalle eli kesärundille ”Keikalla sen tajuaa” napautettiin elokuisena viikonloppuna Heinolan, Tuusulan ja Ikaalisten keikoilla.
14. elokuuta Heinolan Night Lifessa rysäytetyssä musikaalisuuspurkauksessa oli värinää tuomassa ehdoton totuus, jonka mukaan vuorossa oli Oliverin 150. keikka. Jotta energiavarojen oikea-aikainen purkautuminen oli taattu, piti valmistelut suorittaa huolellisesti. Välittömästi lavakattauksen asettelun jälkeen suunnaksi oli otettava ruumiillisen ravitsemuksen takaava valtaväylien varsien kruunaamaton kaloriparatiisien ruhtinas eli ABC-huoltoasema. Tuossa kyseisessä temppelissä nautitut ravintoaineannokset asettautuivat ruokailijoiden keskikehojen kupeisiin, joissa ne saattoivat alkaa luovuttaa aiemmin vangitsemaansa voimalataustaan. Näin kiertueryhmittymä saattoi palata takaisin pelipaikalle ruuan suhteen kylläisinä ja keikan suhteen entistäkin nälkäisempinä. Ravintolan takahuoneesta löytyneillä peruukeilla ja hatuilla saatiin seurueen jäsenistöstä vielä jokunen kohtalaisen koominen puoli esiin ennen kuin keikkalavalle nouseminen oli tosiasia. 150. keikka, huolellisesti ladattujen energiavarojen purkaminen, asiallinen meininki ja keikan jälkeen kuohuvat kuplajuomat takahuoneessa. Niin syntyi palanen historiaa!
Seuraavana päivänä eli lauantaina 15.8. olikin säpinää hieman enemmän, kun samalle päivälle oli tiedossa kaksi keikkaa ja ensimmäinen niistä oli Tuusulan Jokelassa ja toinen Ikaalisissa. Jokelan Lampirock-festareille paikalle saapunutta O-ryhmää odotti kohtalaisen koominen yllätys: lievähkön sekaannuksen vuoksi Oliverille oli varattu ruokailuun kasvisruoka ja vielä koko porukalle! Ei sillä ettäkö kasviksissa sinänsä mitään vikaa olisi – varsinkaan liharuuan lisäkkeenä–, mutta kun katsoo retkuseurueen ulkonäköä, niin olihan se nyt jokseenkin koominen sattuma. No, lopulta tilanne hoitui pyttipannulla ja grillimakkaralla eli varsin mukavasti. Ennen Oliverin esiintymistä Topi viritteli vasta hankkimansa riippukeinun autonperän ja valopylvään väliin ja otti siinä torkut. Jokelassa ilmaa värisyttäneet sävelet musiikkityylistä toiseen taustoittivat setin kasaamista päälavan takana, kunnes kanatikkaita juuri ja juuri pykälää tukevampia rappusia pitkin alkoi tehokas kamojen siirto ja pian olikin vedon aika. Kansakunta tuntui viihtyvän Oliverin sävelien tahdissa ja keikan jälkeen oli vuorossa välitön ja ripeä kamojen purku, pakkaus, kytkimennosto ja niin oli kokka suunnattu kohti ulapan takana odottanutta Ikaalista.
Ikaalisten Ikahovissa kiertueryhmittymää odotti mikäs muu kuin tuttu kaava: roudaus, soundcheck, ruoka, sauna, hotellihuoneen sängyssä levähtäminen ja keikka. Kesäkiertueen päätökseen oli saapunut sekä jo aiemmin Oliverin musiikin löytäneitä ihmisiä että puhtaasti ensikertalaisia. Monenkirjavan kuulijakunnan ja bändin toisilleen antamat vuorovaikutuksellisuuden helmet vauhdittivat keikkahurmokseen tilaan, johon saattoivat olla tyytyväisiä niin soittajat, teknikot kuin paikalle saapunut yleisökin. Keikan jälkeen takahuoneessa soittajat fiilistelivät juuri päättynyttä keikkarupeamaa ja bändin olemassaoloaikana kertynyttä 152 tehtyä keikkaa samalla kun itse liikehdin yökerhon tanssilattialla. Niin huipentui kesäkiertueen hekuma Ikahovin yössä!
Sunnuntaina auton pakkaamisen jälkeen seurue alkoi vähitellen palautua kiertue-elämän vauhdista ja palata kotikoloihinsa. Niin peruutettiin viimeisen kerran tänä kesänä rakkauden punainen ratsu Iveco treenikämpän ovelle ja tavarapaljous siirrettiin treenikämpän uumeniin. ”Keikalla sen tajuaa” -kiertue päättyi ja päälle puskevalla tauolla niin bändi kuin fanitkin voivat miettiä, tajusiko siellä keikalla mitään, ja jos tajusi, niin mitä ne oivallukset olivat. Ei siis muuta kuin sekä vanhojen että uusien aineksien yhteensulautumisen kera lokakuussa uudelle kiertueelle ja uusille keikoille. Kesäpoika kiittää kuluneesta kesästä lukijoita ja kukaties palaa mahdollisesti sorvin ääreen taas lokakuussa.
-Tuomo
maanantai 24. elokuuta 2009
Elämää lavan takana
Keikkakalenterin ja keikkapaikkaluettelon perusteella valikoituneet matkakohteet määrittivät viime viikonlopun aikataulun niin, että torstai 6.8. hikoiltiin Salossa, perjantai 7.8. teutaroitiin Hämeenkyrössä ja lauantai 8.8. muljauteltiin Joutsassa. Keikkapaikkaa, kansakuntaa ja meininkiä oli laidasta laitaan, mutta jätettäköön niiden tarkempi erittely tällä kertaa väliin ja keskitytään kaikkeen siihen, mitä tapahtui muulloin kuin keikkojen aikana.
Torstaina heräteltiin keskustelua erilaisista ajanviettotavoista, joita jotkut saattavat kokeilla keikkamatkojen aikana. Esimerkiksi Anssi Kela on joskus järjestänyt ongintaa matkakumppaneilleen bussimatkojen ratoksi. Mahdollisesti miehen sukunimi on toiminut jonkinlaisena enteenä tälle harrastukselle, kun hän on asetellut sermiä, valmistanut onkia ja hankkinut palkintoja. Oliverin keikkabussissa sen sijaan oltiin sitä mieltä, että onginta on kalastusta ja jos ongintaa järjestetään bussissa, niin karkkiaskien ja kiiltokuvien sijaan saalis tulee olla kaloja. Esimerkiksi saavillinen monenlaisia ja erikokoisia kaloja kesähelteen sävyttämässä säässä voisi olla hyvinkin ryhdikäs elementti jo valmiiksi tunkkaisessa bussissa. Niitä sitten kiskottaisiin virvelillä, katiskalla, verkolla, nuotalla tai jopa harppuunalla ja esimerkiksi puolentoista kilon painoisen lohen saanut voisi esittää muutaman viiltävän kommentin kiiskeä tai puoliksi sulanutta kalapuikkoa koukusta irrottavalle. Näistä ajatuksista päätellen lienee sanomattakin selvää, että Oliverin bussissa on kaikkien kannalta parempi jättää onginta kokeilematta.
Erinäisten ideointien jälkeen saapuminen Saloon aiheutti jos jonkinlaista mietityttävää. Ensinnäkin bussin perä tyhjennettiin ja kannettiin kapeita kierreportaita katutasosta baarirakennelman alakertaan. Toiseksi torin kupeessa grillillä saattoi aistia erittäin voimakkaan tunteen palon paikallisen rähinälientä nauttineen naishenkilön palautteenannosta, jonka kohteena toimi sittemmin tilanteesta karkuun juossut miniäkokelas. Kolmantena mieleen jääneenä seikkana ja samalla erittäin raa’alla tavalla mieltä murjoneena poimintana mainittakoon takahuoneesta löytynyt Tero Vaaran kirjoittama runokokoelma Viivalla. Siitä ei tarvitse lukea kuin ”runo” tai kaksi ja väistämättömänä seurauksena lukija itkee illalla itsenä uneen. Vieläkin meinaa tulla itku ja maailma järkkyä... Neljäntenä ja ehdottomana huippuna toimii kuitenkin salolaisen jampan antama vilpitön innostuneisuutta kuplinut palaute bändille keikan jälkeen. Se kuului kutakuinkin näin: ”Kuulkka, teo noususs, teo noususs! Teo uus Neokakkone!” Mitenkähän tähänkin olisi pitänyt suhtautua...
Vaarasta jollakin tavalla selviydyttyään seurue siirtyi perjantaina Hämeenkyröön. Hämeenkyrön ulkomusiikillisista kokemuksista nousee esiin uimassa käynti hienolla uimarannalla, jossa vesi oli vaikuttavan lämmintä. Puhdistautumisen jälkeen ennen keikkaa revohka nautti suomalaisen luonnon kauneudesta istuskelemalla uimarannalla laiturin penkeillä. Tyyni järvi peilasi pimeydestä loistaneen Kuun valon samalla kun akkari ja huuliharppu loivat tunnelmaa olemuksellaan soittajiensa käsittelyssä. Meininkiä toi myös paikalle saapunut tuttu sikamies, joka kykeni imitoimaan täydellisyyden veroisesti mm. sikaa, parittelevia hirviä, sorsia, soitimella olevaa metsoa... Oikeastaan mitä tahansa eläintä.
Lauantaina Joutsassa kokemuskansioon lisättiin vielä muutama lehti, kun hotelli Joutsenlampi ympäristöineen tarjosi saunaa, uima-allasta ja tanssiorkesteria. Yöpymispaikkana toimineella loma-asunnolla kuunneltiin 80-luvun helmeilevää radioviihdettä, jota esittivät Pirkka-Pekka Petelius ja Pedro Hietanen. Käsittämättömän hauskojen kuunnelmien myötä nauruhermot ja vatsalihakset olivat todellakin koetuksella, kun huvittuneisuuden tila ei kerta kaikkiaan enää pysynyt kontrollissa ja uskomaton repeily raikui. Tämä kaikki tapahtui ennen keikkaa, mutta keikan jälkeenkin viihtyisyys oli taattu. Pari seurueelle jo ennestään tuttua muusikkojannua saivat hotellin eteen loihdituksi viisiäänisen mieskuoron, joka esitti covereita tyylilaidasta toiseen ja myös hetkessä syntynyttä omaa tuotantoa, jonka sanoituksissa käsiteltiin mm. supikoiran ja ahman välisiä eroja.
Voitaneen yleisesti todeta, että tällä, kuten kaikilla aiemmillakin reissuilla, tapahtui sitä sun tätä ja ehkä enimmäkseen juuri sitä. Siitä havainnollistavana tekijänä toiminevat nämä muutamat kirjalliseen muotoon räätälöidyt esimerkit, joiden perusteella voi päätellä elämää olevan myös esiintymislavan takana.
Torstaina heräteltiin keskustelua erilaisista ajanviettotavoista, joita jotkut saattavat kokeilla keikkamatkojen aikana. Esimerkiksi Anssi Kela on joskus järjestänyt ongintaa matkakumppaneilleen bussimatkojen ratoksi. Mahdollisesti miehen sukunimi on toiminut jonkinlaisena enteenä tälle harrastukselle, kun hän on asetellut sermiä, valmistanut onkia ja hankkinut palkintoja. Oliverin keikkabussissa sen sijaan oltiin sitä mieltä, että onginta on kalastusta ja jos ongintaa järjestetään bussissa, niin karkkiaskien ja kiiltokuvien sijaan saalis tulee olla kaloja. Esimerkiksi saavillinen monenlaisia ja erikokoisia kaloja kesähelteen sävyttämässä säässä voisi olla hyvinkin ryhdikäs elementti jo valmiiksi tunkkaisessa bussissa. Niitä sitten kiskottaisiin virvelillä, katiskalla, verkolla, nuotalla tai jopa harppuunalla ja esimerkiksi puolentoista kilon painoisen lohen saanut voisi esittää muutaman viiltävän kommentin kiiskeä tai puoliksi sulanutta kalapuikkoa koukusta irrottavalle. Näistä ajatuksista päätellen lienee sanomattakin selvää, että Oliverin bussissa on kaikkien kannalta parempi jättää onginta kokeilematta.
Erinäisten ideointien jälkeen saapuminen Saloon aiheutti jos jonkinlaista mietityttävää. Ensinnäkin bussin perä tyhjennettiin ja kannettiin kapeita kierreportaita katutasosta baarirakennelman alakertaan. Toiseksi torin kupeessa grillillä saattoi aistia erittäin voimakkaan tunteen palon paikallisen rähinälientä nauttineen naishenkilön palautteenannosta, jonka kohteena toimi sittemmin tilanteesta karkuun juossut miniäkokelas. Kolmantena mieleen jääneenä seikkana ja samalla erittäin raa’alla tavalla mieltä murjoneena poimintana mainittakoon takahuoneesta löytynyt Tero Vaaran kirjoittama runokokoelma Viivalla. Siitä ei tarvitse lukea kuin ”runo” tai kaksi ja väistämättömänä seurauksena lukija itkee illalla itsenä uneen. Vieläkin meinaa tulla itku ja maailma järkkyä... Neljäntenä ja ehdottomana huippuna toimii kuitenkin salolaisen jampan antama vilpitön innostuneisuutta kuplinut palaute bändille keikan jälkeen. Se kuului kutakuinkin näin: ”Kuulkka, teo noususs, teo noususs! Teo uus Neokakkone!” Mitenkähän tähänkin olisi pitänyt suhtautua...
Vaarasta jollakin tavalla selviydyttyään seurue siirtyi perjantaina Hämeenkyröön. Hämeenkyrön ulkomusiikillisista kokemuksista nousee esiin uimassa käynti hienolla uimarannalla, jossa vesi oli vaikuttavan lämmintä. Puhdistautumisen jälkeen ennen keikkaa revohka nautti suomalaisen luonnon kauneudesta istuskelemalla uimarannalla laiturin penkeillä. Tyyni järvi peilasi pimeydestä loistaneen Kuun valon samalla kun akkari ja huuliharppu loivat tunnelmaa olemuksellaan soittajiensa käsittelyssä. Meininkiä toi myös paikalle saapunut tuttu sikamies, joka kykeni imitoimaan täydellisyyden veroisesti mm. sikaa, parittelevia hirviä, sorsia, soitimella olevaa metsoa... Oikeastaan mitä tahansa eläintä.
Lauantaina Joutsassa kokemuskansioon lisättiin vielä muutama lehti, kun hotelli Joutsenlampi ympäristöineen tarjosi saunaa, uima-allasta ja tanssiorkesteria. Yöpymispaikkana toimineella loma-asunnolla kuunneltiin 80-luvun helmeilevää radioviihdettä, jota esittivät Pirkka-Pekka Petelius ja Pedro Hietanen. Käsittämättömän hauskojen kuunnelmien myötä nauruhermot ja vatsalihakset olivat todellakin koetuksella, kun huvittuneisuuden tila ei kerta kaikkiaan enää pysynyt kontrollissa ja uskomaton repeily raikui. Tämä kaikki tapahtui ennen keikkaa, mutta keikan jälkeenkin viihtyisyys oli taattu. Pari seurueelle jo ennestään tuttua muusikkojannua saivat hotellin eteen loihdituksi viisiäänisen mieskuoron, joka esitti covereita tyylilaidasta toiseen ja myös hetkessä syntynyttä omaa tuotantoa, jonka sanoituksissa käsiteltiin mm. supikoiran ja ahman välisiä eroja.
Voitaneen yleisesti todeta, että tällä, kuten kaikilla aiemmillakin reissuilla, tapahtui sitä sun tätä ja ehkä enimmäkseen juuri sitä. Siitä havainnollistavana tekijänä toiminevat nämä muutamat kirjalliseen muotoon räätälöidyt esimerkit, joiden perusteella voi päätellä elämää olevan myös esiintymislavan takana.
Kaikenlaista harmia
Toisinaan on hetkiä, jolloin asiat sujuvat hyvin ja ehkä jopa odotettuakin paremmin, mutta joskus mikään ei tunnu toimivan ja mielikuvitus joutuu koetukselle positiivisten yksityiskohtien löytämiseksi. Keikkaviikonloppu Itä-Suomessa tarjosi yllätyksiä, jotka eivät kaikki olleet aivan positiivisimmasta päästä.
31.7. Oliver matkasi musisoimaan Lieksaan. O-ryhmä kokoontui rallikansan valloittamassa Jyväskylässä, josta viihtyisä matka kohti uusia seikkaluja saattoi alkaa. Viihtyisyyttä älykkäiden ja komeiden matkakumppaneiden seuran lisäksi tarjosi Stam1nan dvd, joka leppoisalla musiikillaan ja hienolla huumorillaan siivitti poikakerhon taipaleen itärajan tuntumaan. Keikkapaikkana toimi teltta, joka oli pystytetty Lieksan keskustaan tarjoamaan tunnelmaa Vaskiviikkojen liikkeelle laittamalle kansakunnalle. Teltassa sittemmin koittanut instrumenttien käsittely ja äänijänteiden käyttö vaativat luonnollisesti esivalmistelut, joiden puitteissa –yllätys yllätys...– kannettiin laatikoita ja levitettiin piuhoja. Tämän jälkeen urhean uurastuksen ruoskima kroppa kaipasi ravintoaineita, joita oli tarkoitus hakea lieksalaisesta kebab-pitseriasta. Liekö sitten ruokapaikka sijainnut eri aikavyöhykkeellä kuin muu Lieksa, sillä aukioloaikojen mukaan yhdeksään asti auki oleva ravintoainekäristämö tarjosi vain suljetun oven jo kymmentä vaille. Onneksi kaupungin keskustasta löytyi toinenkin kebab-pitseria, josta sai muutakin lämmintä kuin kättä. Ainakaan aterioitu kebab ei maistunut kädeltä eikä se muutenkaan vaikuttanut olevan kädestä.
Niin tai näin, mutta Uuno Turhapuroakin toisinaan vaivannut kaloriapuutoskramppi onnistuttiin nujertamaan ja musisointiteltassa lauteille nousi yllättäen paikalle pölähtänyt Toivo Susi. Luonnonoloissa suden ääntely saa toisinaan ihmiset loitommaksi, mutta tässä tapauksessa tilannekehityksen suunta oli päinvastainen. Kansakunta viihtyi ja Suden silmät kiiluivat punertavien aurinkolasien takana. Kiiluvia silmiä näytti olevan myös kuulijoilla, jotka saivat musiikinhimolleen vastinetta koko rahan edestä vielä Oliverinkin noustessa lavalle –tosin sisäänpääsy oli ilmainen... Lieksalaisyleisö intoutui rokkaamaan bändin tahdittamana ja keikka maistui hyvin! Maukkaan keikan ja valomerkin jälkeen puulaatikot ja piuhat kannettiin takaisin autoon ja sitten saavuttiinkin mieleen jääneelle majoituspaikalle. Muistettavan majoituksesta teki se, että viisi jamppaa nukkui noin 10 neliömetrin suuruisessa huoneessa kahden yöpyessä autossa. Mutta kyllähän sopu sijaa antaa ja ainahan se on mukava nukkua ihanien ihmisten kanssa lähes kylki kyljessä...
Seuraavana aamuna eli lauantaina 1.8. poikakerho heräili makuusijoiltaan ja alkoi nauttia uudesta aurinkoisesta päivästä. Aamupalaa nautittiin lieksalaisen leipomon terassilla ja majapaikkana toimineen kammion avaimet ojennettiin asunnon omistajan pyynnöstä uusille vuokralaisille. Tällä tavalla mukaan tarttui jonkinlaista kokemusta kiinteistönvälityksestäkin. Aamuisen toiminnan jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti edellisenä päivänä ohitettua Kuopiota ja sen ”hehkeitä” ja paljon mainostettuja RockKock-festareita.
Tässä vaiheessa on syytä suorittaa jonkinasteinen avautuminen muutamista vastaan tulleista epäkohdista: Ensinnäkin henkilökunta oli aivan kuutamolla festareiden järjestelyistä ja käytänteistä. Heti alkuun meillä oli vaikeuksia päästä sisään, kun järkkäri vaati meiltä portilla passeja, jotka meidän kuului saada vasta alueen sisällä. Tämän jälkeen tulimme toiselle portille, jossa työntekijällä ei ollut tietoa edes Oliverin esiintymislavan olemassaolosta. Toiseksi esiintymislavan ”talon pa” oli todellakin aivan ”pa” ja etukäteen talon puolesta luvattu laitteisto oli sovittuun verrattuna puutteellinen ja sekin vähä mitä sillä oli, oli uskomatonta kuraa tai muuten vaan rikki. Lisäksi talon ”tekniikkavastaavat” häipyivät paikalta välittömästi siinä vaiheessa, kun ammattitasoiset tekniikkavastaavat ovat paikalla ja hoitavat sovitusti heille kuuluvan osansa. Kolmanneksi tiedotus ohjelmasta yleisölle petti melko pahasti, kun festareilla jaossa olleista ohjelmalapuista oli ainakin puolesta unohtunut merkitä neljännen, Oliverinkin esiintymispaikkana olleen Casino-lavan olemassaolo ja ohjelma kokonaan.
Näiden muutamien pikkuesimerkkien taustoittamana voi kokonaisuutena siis todeta festarin olleen järjestelyiden puolesta temmattu jostakin paksusuolen ja peräaukon välimaastosta. Onneksi keikan aikana lavan eteen fiilistelemään tullut yleisö käänsi fiiliksiä positiivisempaan suuntaan, joten kiitos sille! Kuopion festareitten paras hetki oli kuitenkin se, kun keikka oli ohi, kamat autossa ja suunta kohti kotikontuja. Kokonaisuuden voi huoletta mapittaa kansioon ”Kaikenlaista harmia”.
31.7. Oliver matkasi musisoimaan Lieksaan. O-ryhmä kokoontui rallikansan valloittamassa Jyväskylässä, josta viihtyisä matka kohti uusia seikkaluja saattoi alkaa. Viihtyisyyttä älykkäiden ja komeiden matkakumppaneiden seuran lisäksi tarjosi Stam1nan dvd, joka leppoisalla musiikillaan ja hienolla huumorillaan siivitti poikakerhon taipaleen itärajan tuntumaan. Keikkapaikkana toimi teltta, joka oli pystytetty Lieksan keskustaan tarjoamaan tunnelmaa Vaskiviikkojen liikkeelle laittamalle kansakunnalle. Teltassa sittemmin koittanut instrumenttien käsittely ja äänijänteiden käyttö vaativat luonnollisesti esivalmistelut, joiden puitteissa –yllätys yllätys...– kannettiin laatikoita ja levitettiin piuhoja. Tämän jälkeen urhean uurastuksen ruoskima kroppa kaipasi ravintoaineita, joita oli tarkoitus hakea lieksalaisesta kebab-pitseriasta. Liekö sitten ruokapaikka sijainnut eri aikavyöhykkeellä kuin muu Lieksa, sillä aukioloaikojen mukaan yhdeksään asti auki oleva ravintoainekäristämö tarjosi vain suljetun oven jo kymmentä vaille. Onneksi kaupungin keskustasta löytyi toinenkin kebab-pitseria, josta sai muutakin lämmintä kuin kättä. Ainakaan aterioitu kebab ei maistunut kädeltä eikä se muutenkaan vaikuttanut olevan kädestä.
Niin tai näin, mutta Uuno Turhapuroakin toisinaan vaivannut kaloriapuutoskramppi onnistuttiin nujertamaan ja musisointiteltassa lauteille nousi yllättäen paikalle pölähtänyt Toivo Susi. Luonnonoloissa suden ääntely saa toisinaan ihmiset loitommaksi, mutta tässä tapauksessa tilannekehityksen suunta oli päinvastainen. Kansakunta viihtyi ja Suden silmät kiiluivat punertavien aurinkolasien takana. Kiiluvia silmiä näytti olevan myös kuulijoilla, jotka saivat musiikinhimolleen vastinetta koko rahan edestä vielä Oliverinkin noustessa lavalle –tosin sisäänpääsy oli ilmainen... Lieksalaisyleisö intoutui rokkaamaan bändin tahdittamana ja keikka maistui hyvin! Maukkaan keikan ja valomerkin jälkeen puulaatikot ja piuhat kannettiin takaisin autoon ja sitten saavuttiinkin mieleen jääneelle majoituspaikalle. Muistettavan majoituksesta teki se, että viisi jamppaa nukkui noin 10 neliömetrin suuruisessa huoneessa kahden yöpyessä autossa. Mutta kyllähän sopu sijaa antaa ja ainahan se on mukava nukkua ihanien ihmisten kanssa lähes kylki kyljessä...
Seuraavana aamuna eli lauantaina 1.8. poikakerho heräili makuusijoiltaan ja alkoi nauttia uudesta aurinkoisesta päivästä. Aamupalaa nautittiin lieksalaisen leipomon terassilla ja majapaikkana toimineen kammion avaimet ojennettiin asunnon omistajan pyynnöstä uusille vuokralaisille. Tällä tavalla mukaan tarttui jonkinlaista kokemusta kiinteistönvälityksestäkin. Aamuisen toiminnan jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti edellisenä päivänä ohitettua Kuopiota ja sen ”hehkeitä” ja paljon mainostettuja RockKock-festareita.
Tässä vaiheessa on syytä suorittaa jonkinasteinen avautuminen muutamista vastaan tulleista epäkohdista: Ensinnäkin henkilökunta oli aivan kuutamolla festareiden järjestelyistä ja käytänteistä. Heti alkuun meillä oli vaikeuksia päästä sisään, kun järkkäri vaati meiltä portilla passeja, jotka meidän kuului saada vasta alueen sisällä. Tämän jälkeen tulimme toiselle portille, jossa työntekijällä ei ollut tietoa edes Oliverin esiintymislavan olemassaolosta. Toiseksi esiintymislavan ”talon pa” oli todellakin aivan ”pa” ja etukäteen talon puolesta luvattu laitteisto oli sovittuun verrattuna puutteellinen ja sekin vähä mitä sillä oli, oli uskomatonta kuraa tai muuten vaan rikki. Lisäksi talon ”tekniikkavastaavat” häipyivät paikalta välittömästi siinä vaiheessa, kun ammattitasoiset tekniikkavastaavat ovat paikalla ja hoitavat sovitusti heille kuuluvan osansa. Kolmanneksi tiedotus ohjelmasta yleisölle petti melko pahasti, kun festareilla jaossa olleista ohjelmalapuista oli ainakin puolesta unohtunut merkitä neljännen, Oliverinkin esiintymispaikkana olleen Casino-lavan olemassaolo ja ohjelma kokonaan.
Näiden muutamien pikkuesimerkkien taustoittamana voi kokonaisuutena siis todeta festarin olleen järjestelyiden puolesta temmattu jostakin paksusuolen ja peräaukon välimaastosta. Onneksi keikan aikana lavan eteen fiilistelemään tullut yleisö käänsi fiiliksiä positiivisempaan suuntaan, joten kiitos sille! Kuopion festareitten paras hetki oli kuitenkin se, kun keikka oli ohi, kamat autossa ja suunta kohti kotikontuja. Kokonaisuuden voi huoletta mapittaa kansioon ”Kaikenlaista harmia”.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
