Keikalla sen tajuaa

Parin viikonlopun mittaisen tauon päätteeksi Oliverin seitsenhenkinen kiertuerevohka istuutui treenikämpän uumeniin ja alkoi fiilistellä tulevaa illan koitosta. 19.6. päivämäärälle osuneen juhannusaaton urotyöksi oli kalenteriin merkitty levynjulkaisukiertueen toisen osan eli ”Keikalla sen tajuaa” -osion aloittaminen legendaaristakin legendaarisemmalla Virtain Hiekkarannalla. Lupsakan rupattelutuokion jälkeen oli vuorossa tuttu jumppatuokio, mutta jumppatuokiossa oli tällä kertaa jotain uudenlaista ja jännittävää hohtoa. Rakastettavissa ja painavissa puulaatikoissa oli nyt kaikissa kääntyvät pyörät ja vieläpä joka kulmassa. Kääntyvien pyörien ihmeellisen maailman suvereeni spesialisti Jokke oli Jarin kanssa askaroinut laatikoiden parissa asentaen niihin uudet ulottuvuudet avaavat kääntyvät ja samalla myös lukolliset pyörät ja niinpä laatikot suorastaan liitivät rakkauden punaisen ratsun takatilaan.

Kun keikkabussi pullisteli jos jonkinlaista instrumenteista ja kaikenlaisista härpäkkeistä koostuvaa show-kalustoa, matka kohti pitopaikkaa sai luvan alkaa. Tällä kertaa siirtymä olikin vain muutaman kilometrin mittainen ja osittain tästä johtuen harvinaisen älykkäät keskustelut ja laadukkaat vitsit jäivät kertomatta. Onneksi kuitenkin jo seuraavana viikonloppuna on luvassa enemmän matkustettavia kilometrejä ja erittäin hyvät jutut lienevät matkan varrella odottamassa. Niitä odotellessa...

Joka tapauksessa asettautuminen pitopaikan valtiaaksi alkoi kuorman purkamisella ja piuhojen levityksellä. Sekaan sovitettiin myös akrobatiaa, kun noin neljän metrin korkeudessa sijainneeseen pistorasiaan piti laittaa jatkoroikka. Normaalit ihmiset olisivat hakeneet rakennuksen takaa tikkaat, mutta tälle porukalle jollakin tavalla luontevaan tapaan Topi ja tätä virkekokoelmaa kyhäävä Kesäpoika eli minä suoritimme toimenpiteen niin, että seisoin suorin vartaloin Topin tukevilla hartioilla ja laitoin johdon kiinni. Onnistuneen urheilusuorituksen kruunasi kuitenkin se, että pistorasiaan ei tullut virtaa ja työ oli sähkötekniikan hyödyntämisen kannalta varsin turha, mutta hauskaa se silti oli.

Oliverin soundcheckin jälkeen äänimaailmoja testaili myös illan aikana esiintynyt 80-luvun helmi Siberia, joka vakuuttavalla soitannallaan ja asenteellaan ilmaisi jo tässä vaiheessa sen, että pääesiintyjäksi pestattu Oliver saisi illan päätteeksi laittaa tiskiin todella rouhean spektaakkelin, mikäli se haluaisi lunastaa illan päättävän pääesiintyjän paikkansa. Tähän valmistautuakseen Oliverin poppoo vetäytyi hengennostatukseen, josta latautuneena se palasi pitopaikalle kuuntelemaan illan kolmesta esiintyjästä ensimmäistä eli Toivo Sutta. Toivoa täynnä olleita tuokioita itsekin muutamaan otteeseen seuranneena voin todeta, että niin moneen paikaan sopiva lausahdus ”Kyllä silmä suteen tottuu!” osui varsin mukavasti tähänkin hetkeen, vaikkakin merkitys oli hieman toinen kuin yleensä.

Toivo Suden jälkeen estradin valtasi tuhti, täyteläinen ja tujakka Siberia, joka laittoi juhlakansaan hieman lisää vipinää ja esitys päättyi kokon liekehdintään. Osa juhlakansasta kuitenkin jätti koko kokosta nauttimisen väliin, sillä se asettautui lavan eteen odottamaan illan päättävää spektaakkelia. Äänentoistotaitelija Tuomaksen virittämän pa:n tuttu tutina saatteli lauteille Oliverin koko komeuden ja samalla lavan edusta täyttyi juhlivasta yleisöstä. Rannassa liekehtinyt kokko jäi auttamattomasti vain pieneksi kipinöinniksi, kun Oliver leiskautti audiovisuaalisen tulimeren Toisveden rantaan. Lauteilla liekehti Jarin pikkutakki, Teron iskemät pellit olivat kuin kaasupurkauksia, Waltteri löi painetta hehkuvalla bassosoitannallaan ja Jokke kaatoi lisää bensaa tulimereen kuumilla sooloillaan. Liekeissä ollut yleisö ja kuuma bändi saivat aikaan sen, että juhannuskeikka oli bändin historian toistaiseksi paras keikka, mutta lisää on toki luvassa, kun ”Keikalla sen tajuaa” -matka jatkuu halki pohjoisten maitten ja mantujen. Eipä olisi matkalle parempaa vauhtia voinut saada! Kiitos Virrat!