Stadionrockia pikkukaupungissa

Perjantaina 8.5. Oliver esitteli musiikillisia sulojaan Virroilla järjestetyssä MayDay-kevätkonsertissa. Lähes kaikki tarpeelliset tavarat – pari unohtunutta juttua piti hakea erikseen – saatiin pelipaikalle tällä kertaa Joken kuljetusteknillisen osaamisen ansiosta ja tutustuminen paikalla olleeseen henkilökuntaan ja laitteistoon sai alkaa. Säätöjen ja systeemien päätteeksi soundcheck, jota itse asiassa ei koskaan perusteellisesti suoritettukaan, oli ohi ja niin Oliver vetäytyi hengennostatuksen pariin. Purtavat, juotavat, sauna ja tekniikkahenkilöstön kehittelemä moottoripyöräsimulaattori ruoskivat bändin tunne- ja tahtotason siihen mittaan, että kohta koittaneelta keikalta saattoi odottaa jotain aivan erityistä.

Kun latautunut bändi saapui juhlapaikalle eli Työväentalolle, meininki oli jo kohtalaisen hyvä. Illan kokonaiskattauksen neljästä bändistä kaksi oli ehtinyt esiintyä ja lauteilla oli Samae Koskinen taikabändinsä ja roiskuvan vesipullonsa kanssa. Ilmassa leijui silti jollakin tavalla odottava tunnelma. Sen olemassaolo varmistui viimeistään sillä hetkellä, kun Oliverin keikan aloittava tunnusmusiikki alkoi jytistä pa-laitteista ja show räjähti käyntiin. Samalla yleisö päästi valloilleen aiemmin pidättelemänsä energian ja meininki oli taattu. Bändin silmissä vilisseet salamavalot ja Oliver-logoin koristetut t-paidat rockaavan yleisön kantamina kannustivat shown todelliseen suuruuteen. Edes rumpali Terolla ollut keuhkoputkentulehdus ei tuntunut missään, kun mies iski rumpukalvoja ja polki basaria niin, että Työväentalo natisi liitoksissaan. Basisti Waltteri jatkoi linjaa salpaamalla kuulijoiden hengityksen äärimmäisen muhkeilla bassosoundeilla, aina taidokkaalla soitollaan ja äärimmäisen hyvällä ulkonäöllään. Tuvassa vallinneen suuruuden kokeminen oli hyvin turvallista, sillä asiallisen järjestyksenvalvojajoukkion lisäksi paikalle saapui myös poliisi. Lisäfiiliksiä bändi sai siitä, että kerrankin kunnianhimoinen tavoite laittaa kamat nippuun ja autoon jo illalla eikä vasta aamulla oli saavutettu. Tavoitteeseen pääsyn takasi suorituksen pakollisuus, kun taas yleensä mitään pakkoa ei ole ja hieno tavoite jää vain sanahelinäksi. Keikkareissuilla aamut siis pääsääntöisesti alkavat aamujumpalla rakkaudesta painaviin puulaatikoihin.

Keikan ja roudaamisen jälkeen kevätkonsertin jatkobileet odottivat ravitsemusliike Pub 66:ssa. Mahtavan meiningin ja mielenkiintoisten tarinoiden ja keskusteluiden sävyttämän illan päätteeksi laulaja Jari ja valomies Topi päättivät ottaa grillistä ”pientä” iltapalaa. Jari otti alkupalaksi lihapiirakan yhdellä nakilla ja pääruuaksi makkaraperunat ja Topi puolestaan alkupalaksi lihapiirakan kahdella nakilla ja pääruuaksi hawaijinpannun. Herrat mutustivat annoksensa majapaikkaan johtaneen vajaan kilometrin kävelymatkan aikana ja täytyy sanoa, että kaikki eivät kyseiseen suoritukseen kykenisi. Kyllä meinaan jätkien vatsat pömpöttivät!

Onnistunut perjantai antoi niin paljon energiaa koko viikonloppuun, että olisi ollut tyhmyyttä jättää tuo voimalataus käyttämättä. Niinpä miksaajamies Tuomas ja minä, ”Suvipoika”, päätimme yhteistuumin tarttua härkää sarvista ja siivota treenikämpän perusteellisesti. Ei siis muuta kuin rokki soimaan ja kämppä tyhjäksi bändikamoista, roskista, tyhjistä virvoitusjuomapulloista ja huonekaluista ja harjat ja mopit heilumaan. Viiden ja puolen tunnin uurastuksen jälkeen homma oli valmis ja yltäkylläinen tyytyväisyys loisti moppaajien silmistä. Tätä hetkeä varten kumpikin oli etukäteen varannut yhden keskioluen jääkaappiin odottamaan ja palkinnon aika oli nyt koittanut! Kippis!